sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Terävät tuliaiset Tallinnasta



Tälläkertaa tuliaisina Karnaluksista vain teräviä asioita, neuloja, puikkoja, leikkurin terä ja korutappeja. Ainoat "pehmeät" on noi pallukat, merkkauskynä ja kuvasta puuttuva puolakotelo. Eräs ystävä jäi ilman metrivetskaria kun oikeaa väriä ei ollut saatavilla. 
Nämä oli kaikki kirjoitettuna ylös että muistan ne hankkia, mutta Dylon pesukonevärit jäi hankkimatta kun niitä ei listassa ollut. No, vanhuus ei tule yksin.


 Matkaseuralaiseni lahjoin kässäpussukalla, kuvassa vasemmalla matkan aloitus ja oikealla mihin päästiin takaisin tullessa.  Matka tehtiin Vikingin laivalla ja vähän oli tiukka aikataulu ehtiä 3,5 tunnissa edestakaisin Karnaluksiin, seuraavalla kerralla menen kyllä Eckeröllä jos vaikka silloin muistais ostaa ne listaamattomatkin tavarat.

***********************************


Tilkkukurssilla oli kangasjätelaatikkoon menossa kangas jossa Englannin kuninkaallisia oli pitkä rivi ja sain siitä myös itselleni kaksi kuningatarta. Ja pannulappuihin he sitten pääsivät. On kyllä sanottava ettei niin pientä tilkkutyötä ettei siihen virhettä saisi aikaiseksi, nämä ovat mallia "sujauta käsi sisään" ja näissä tuo paikka on noiden naisten decolteen alla. 
 Eikä renksuja voinut laittaa tuonne alas kun sitten olisi ollut päät ylösalaisin seinällä.
Taitavat jäädä pelkiksi seinäkoristeiksi.
 

Tilkkukurssin aiheenahan meillä on Kaupunkimatkoja tilkkujen parissa ja viimekerran paikka oli Sveitsin Luzern, josta sitten olikin malleja moneen kivaan pussukkaan maan lipun mukaan eli matkoilla tarpeellinen ensiapu-lääke-tärkeät tavarat-pussukka.

Vasemmalla mytty joka käännyttyään oikeinpäin onkin kulmikas topattu pussukka 
kera lippu-taskun.
Tähän minulla ei ollut kaavaa mutta pari päivää mietittyäni ompelujärjestystä sain sen tänään valmiiksi. Ja tähänkin tuli moka, unohdin vetskareitten päätysaumoista ne lirpukkeet joista ottaa kiinni kun aukaisee tai sulkee pussukan. Onneksi on nappeja ja laitoinkin suuret.


Pussukan tärkeä tehtävä on pitää huolta verenpainemittaristani ja tuossa lippu-taskussa on paikka muistiin merkityille mittaustuloksille.

*************************************

Pakkasia odotellen, mukavaa viikonalkua!


7 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Ainahan sitä jotain unohtuu kun noille ostosreissuille lähtee.
Pidä vaan pannulaput koristeena kun ovat nätit esillä pidettäväksi eikä tarvitse sitten työntää kuningattaria pää edellä uuniin.

Kvilttaaja kirjoitti...

Suosittelen hankintojen tekemistä kotimaasta, niin saadaan Suomi nousuun.

Marle kirjoitti...

Useimpien terävät Tallinnantuliaiset ovat nestemäisessä muodossa, mutta sinulla on paljon käyttökelpoisemmat terävät. Arvokkaat kuninkaalliset ovat oikein edustavia. Muuten, jotkut säilyttävät patalappuja laatikossa tai aputasolla, eikä silloin tarvita roikotinlenksua. Tosin olisi arvelluttavaa laittaa parin kuninkaallisen päät keittiön laatikkoon. Ainakin englantilaiset voisivat hermostua kovasti. Kauniit tikkaukset rouvien takapuolessa. Mittaripussukka on ihana! Tuo lintukangas on niin kaunista ja terveydenhuoltotavaraa markkeeraava risti/taskusta muistat mitä siellä sisällä on!

KristiinaS kirjoitti...

Eckeröllä se on mentävä jos meinaa jotain keretä.
Hyvät tuliaiset, ompelukoneneulatkin on siellä edulllisia, nyt mulla on niitä jo loppuiäksi ku joka kerta oon paketin ostanut.
Hitsi ku ois kiva mennä nyt katsomaan Joulutori yms.

Milla kirjoitti...

Olen itse suuntaamassa myös naapurimaahan ja en tullut ajatelleeksikaan että sieltä kannattaisi hamstrata myös käsityötarvikkeita. Kiitos vinkistä! :)

kosotäti kirjoitti...

Hyvät ostokset teit, nuo patalaput on sitten hauskat.
Mainio myös tuo topattu pussukka, ensiapulaukku

*VEKKI* kirjoitti...

Hienot nuo kuninkaalliset. Näin Eurokankaassa vanhan tyylisiä kuvia, pyöreitä, joista saisi samalla tyylillä hienoja joulupatalappuja. Kiva idea on.