Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkukassit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkukassit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ei huono...


sanoivat tilkkukaverit keskiviikkona kurssilla kun sain tämän laukkuni valmiiksi ja keikistelin sen kanssa ison peilin edessä. Tykkään tästä itsekin ja huomenna se pääsee jo käyttöön.

 

Ylhäällä vasemmalla on laukku takaa ja oikealla heijastimet hehkumassa, alhaalla vasemmalla D-rengas paikallaan ja oikealla läpän nurjapuoli näytillä.

*******************************************


Tämän ihanuuden, vielä hiukan keskeneräisen parisängynpeiton, ovat pääasiassa rakentaneet Kaija ja Päivi asukastalo Sauna-baarista Maunulassa arpajaisvoitoksi.  Tilkkujen yhteenompelussa on mukana ollut muitakin ompelimossa hääränneitä naisia. Kankaat oli leikattu 10 x 10 cm ruuduiksi ja sitten koottu 25 ruudun blokeiksi joita syntyi 30 kpl.  Seuraavaksi tausta+vanu+pinta sidotaan yhteen solmuilla johon käytetään iloisen keltaista puuvillalankaa, myös kanttaus tulee keltaisella Marimekon puuvillasatiinilla jota on käytetty taustakankaana.

Kunhan peitto on sidottu ja saanut kantit ympärilleen otan uuden kuvan tänne näytille.

 *****************************************


Viime keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa Espoon Leppävaarassa Beroba-kahvilassa neuletapaamisessa.  Neuletapaaminen siellä on kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 16.30 - 19.30.  Sain juttelun lomassa tikutettua keskeneräisen myssyn valmiiksi ja aloitettua toista.
Lähtiessä minulle vinkattiin että kannattaisi käydä naistenhuoneessa, ja mikä yllätys siellä olikaan, aivan ihana tilkkuinen kaakelilattia.  Ensikerralla täytyy käydä kurkkaamassa myös miestenhuoneen koristelut.


Kiva viikko tulossa, kässämarttailua, tilkkuilua ja lauantaina tilkkupäivät Raumalla.

Mites on teillä?

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Keskeneräisyyksiä ym.

 

Joskus ammoin aloitettu Qvidi-Mina-jakku on vihdoinkin harsittu-ommeltu kasaan. Ruutuja tuossa on 404 kpl ja koska ne ovat pienempiä kuin ns. ohjekoko 5x5 cm niin joudun varmaan virkkaamaan ainakin n. 30 ruutua lisää plus reunusten puolikasruudut ennenkuin pystyn tätä edes sovittamaan.

 Jakun ruudutetun kaavan olin piirtänyt lakanakankaalle 5x5 cm ruudutuksella ja siinä ommellessa ruutuja yhteen kaava jäi isoksi ja jakku kutistui kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun alla. Ompeluun käytin ohutta vaaleanharmaata villalankaa jolla aion ommella myös työn loppuun.
Miksiköhän sitä siirtelee näitä ns. viimeistelyhommia vuodesta toiseen kun yhdistämiseen ei sitten kuitenkaan mennyt n. 8 tuntia enempää. Hoh-hoijaa.
Pasianssin ruutujen asettelun hoiti onneksi tyttäreni.

*******************************************


Kävin torstaina Syyrinkiläisten kanssa vierailulla YLEn puvustamossa. Tässä muutama kuva peruukkiseinistä ja jännästä piippausrautojen uunista. Noilla käherretään karva-karvalta ommeltuja viiksiä, pulisonkeja ym.

 Hattujakin löytyy joka lähtöön.


Töissään ahkeroivalla ompelijalla oli hieno farkuista tehty aputasku, vieressä näyte vaatteiden arkistotiedoista, numerot tarkoittavat vuosilukuja.
Kivan tarinan vierailusta löydät Marlen blogista.

****************************************

Lauantaina kävin kässämessuilla Vanhassa satamassa ja ensimmäiseksi menin Kierrätyskeskuksen pisteeseen josta tein tosi hyvät löydöt lankojen suhteen.  Pyöreät kerät ovat australialaista villaa höystettynä kasmirvillalla ja nuo kolme värikästä pötkylää sisältävät merinon lisäksi alpakkaa ja silkkiä. Ovat muuten suloisen pehmoisia.

Muu tarpeellinen löytyi muilta myyjiltä. Monta tuttua tilkkuilijaa ja neuleystävää tapasin myös siellä ruuhkan keskellä.

*****************************************


Jemmassa olleista Novitan Sädelangoista virkkasin huivin Novita-kevät 2013 ohje nro 34 mukaan. Lankaa meni yhteensä 4 kerää joista kaksi oli valkoisia.  Tätä on tullut virkattua mökkimatkalla ja hiihtokisoja katsoessa.

****************************************


Laukku on nyt saanut vuoriosan sisäänsä ja seuraavaksi siihen pitäisi kiinnittää hihnaa varten D-lenkit ja sen jälkeen vetoketju. Läppäkin on vielä vaiheessa mutta nyt vois jo sanoa että melkein valmis tapaus.


Kiitos kommenteistanne edelliseen  ja mukavaa alkavaa maaliskuuta.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Uusi punainen laukku


 Apunperin laukun piti olla punavalkoinen, mutta kangaspala ei riittänytkään tähän.
Muutama vuosi sitten olin ostanut Soukan Menitasta tätä ihanaa paksua satiinia ja tein laukun sitten siitä.  Nimi Kaffe Fassett hulpiossa takasi kankaan ihanuuden myötä myös aika ison metrihinnan ja olin raaskinut ostaa vain 35 cm, silloinkin mielessä oli mahdollinen laukku siitä. Leveyttä kankaalla hulpiot poistettuna oli 135 cm.


 Tämän laukun rakensin alkuperäisin hihnavirityksin koska kangas ei pidempiin riittänyt.
Lisukkeena on takapuolelle kahdesta palasta tehty matkakorttitasku nappilukituksella.


Tässä näkyvillä se punavalkoinen kangas josta ensin haaveilin ja jämät Fassettista, noista ehkä neulatyynyn vielä saisi. Laukun ompelin tilkkukurssilla ja siellä voisikin keskiviikon viimeisenä kurssikertana tehdä sen neulatyynyn ;D

Tänään muuten tuntuu ensimmäisen kerran kellojensiirron jälkeen että pää kulkee mukana, meinaan että on ollut ihan vetämätön viikko,  kaikenlaista olen aloittanut mutta mikään ei valmistu.

Kiitos kommenteistanne Imatran tilkkupäiviin ja mukavaa viikonalkua.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kierrätettyä

 Edellisviikolla Ulla-ope esitteli kivan laukun Ogelin tilkkukurssilla, siitä sitten sain kaavat ja viikonloppuna leikkelin osat päälliseen ja vuoriin sekä vähän ompelinkin. Päällikangas on kirpparilta vuosia sitten löytynyt pitkä hame jonka olin purkanut. Vuoriksi pääsi myös kirppikseltä löytynyt kangas. Lukkomagneetit ja vetoketjutasku on vanhasta laukustani talteen otettuja.  Keskiviikkona viimeistelin laukun kurssilla ja otin vastaan kivoja kommentteja siitä. Vähän vierastan tätä siniliilaväriä joten taitaa olla että tämä saa siskon punavalkoisesta kankaasta.


Mv-tilkkupeitto on vielä vaiheessa mutta väritykset on lajiteltu ja toivomuksena on että pintaan tulisi enemmän noita ylärivin kankaita.


250 g lankaa sain aikaiseksi 10 pientä vauvamyssyä jotka menevät Maunulan Saunabaarin kautta myssykeräykseen. Lanka on jotain ikivanhaa markka-aikaista Topas-merinoa.
Lisäys: 1 vihreä vielä löytyi lisää = yhteensä 11 myssyä.


Tässä jämämyssyssä oli pääteltävää, erivärisiä lankoja oli ainakin 7 ja myssy on vauvakokoa.
Sain lisää jämiä Anittalta (kiitos vielä kerran), muutama myssyyn sopivaa ja suurin osa sukkalankoja. Niistä tuleekin sitten riemunkirjavat sukat. Vaihtarina minulta menee ehjä kerä kirjavaa Nallea.

Näitäkin on tullut viikolla harrastettua. Punainen virkattu pussukka sai vuorin ja vetoketjun ja pääsi uuteen kotiinsa.

Kiitoksia edellisen kommenteista ja mukavaa alkavaa viikkoa!

PS. Kiva viikko tulossa, lauantaina Tilkkupäivät Imatralla.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kankaasta ja langasta!


Tilkkupinta on ommeltu kasaan ja vein sen tilkkukurssille nähtäväksi ja kuvattavaksi hyvässä valossa. On kuulemma kiva. Kokoa tälle tulee valmiina n. 160 x 185 cm, vuori+taustaksi etsin jostain fleeceä ja tikkaukset hoituu solmutekniikalla.  Saas nähdä koska on valmiina.

Kurssille oli taas ilmestynyt valmiita kasseja, vasemmanpuoleinen on Marja-Liisan ja oikealla oleva Siv'n. Monta kassia on vielä tekeillä ja toivottavasti saan niistäkin ottaa kuvat tänne näytille.

Saksalaisesta tilkkulehdestä bongasin kannesta pöllön ja sisäsivuilta muuta kivaa tekemistä, tämä pöllö kuitenkin valmistui ensimmäiseksi. Saattaa olla että teen tästä joskus vähän isommankin.

Kävin viikon alussa tyttären kanssa Eurokankaan Vantaan myymälässä (Tammisto-Pakkala?) ja sieltä bongasin nämä neulekankaat, varmaan ihan kätevä tapa saada palmikkoneule jos ei jaksa tikutella.
Huom! Omat kukkaron nyörit pysyivät kiinni eli en hankkinut itselleni hyllyn täytettä.

Nämä ihanat langat sain edellislauantaina Katjulta, ovat häneltä jämälangoiksi jääneitä erinäisistä projekteista ja jalostuvat minulta hyväntekeväisyys-sukiksi ja hamsterina taidan osan käyttää myös itselle kevätpipoon.  Kiitoksia!

Myssyjä on myös valmistunut ja materiaali-pesuohjelaputettuina annan ne huomenna eteenpäin.


Mukavaa viikonalkua!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ajalta ennen digikameraa!

Laitanpa kuitenkin viikon tapahtumat aikajärjestykseen vaikka melkoista sillisalaattia onkin.


Keskiviikkona Ogelin tilkkukurssilla oli näytillä valmiina nämä:   vasemmalla farkkupohjainen
 Siljan laukku, edessä ja taaemmalla oikealla Sirppan laukut.

Sirppan marikankainen laukku on kuin koru, pieni ja sievä. Neliön leikattu koko on 7 x 7 cm, nappisulkijan lisäksi se on myös vetoketjulla suljettava.
*******************************
Sitten aikamatkalle kauas 2000-luvun alkuun ja taitaa mennä viime vuosituhannellekin.


Nämä 10x10 cm tilkut (reilu 100 kpl pinossa) on hankittu muistaakseni Tanskasta NQT-tapahtumasta Odensesta vuonna 2000 jonne matkustettiin bussilla. Oli muuten kiva reissu ja seura mitä parhainta.
Olen järjestänyt tilkut poisannettaviin ja itselleni mieluisiin pinoihin, tarkoitus oli antaa pois tuo ylärivin isompi joukkio ja pitää tuo pieni kirjava pino ja alarivin tilkut. Mutta, mutta, kummasti tässä kuvassa nuo kaikki on kauniita, kiitos digikameran, pidänkin ne kaikki.


Näistä kankaista aion leikellä noihin ruutuihin lisukkeet jotta saan neliöitä joissa on kaksi kolmiota. Saattaapi syntyä uusi peittopinta niiden entisten keskeneräisten lisäksi.


Vuonna 2002 olin Barcelonassa Patchwork & Quilt Expossa ja sieltä toin tuliaisina karkkirasian. Tuli sieltä muutakin hankittua, joku kangas, helmiä ym. mutta ne on jo joutuneet jonnekin. Karkit on syöty mutta jostain kumman syystä talletin nuo karkkipaprut ja tietenkin tuon rasian.
Ehkä on ollut ajatuksena käyttää noita johonkin, silloin ei kyllä paljoa kristallimuovista ollut tietoa (ainakaan minulla) mutta nyt niistä saattaisi syntyä jotain kivaa!
Toisaalta on pakko myöntää että olen saattanut entisessä elämässä olla hamsteri, sitä vikaa nimittäin meikäläisestä löytyy ihan kiitettävästi.

**********************************

Se varsinainen aika ennen digikameraa on tässä (ensimmäinen digikamera majoittui meille 2003). Digi on tosi näppärä vehje kun pitää tiirailla tilkkutyön värejä, blokkiasetteluja ym. tärkeitä asioita koska työn näkee pienenä ja tiiviinä. Sitten vaan sekoittamaan kuviot ja värit uudestaan, kuvaamaan, tarkistamaan, korjaamaan ja vihdoin hyväksyminen, että nyt on hyvä ja näin mä sen ompelen.


Tämä peittosuunnitelma on majaillut muovipussissa komerossa ja olen aina välillä muistanut sen olemassaolon kun siellä olen kaivellut jotain muuta. Nyt otin sen torstaina esille ja päätin etten sitä levittele kuin vasta sitten kun valmiiksi numeroidut pinot on ommeltu riveiksi. Rivejä on 12, eikä kankaatkaan ole kovin kummoiset, niistä löytyy rehellistä flanellia, lakanapaksuutta ja hyvin ohutta
batistia, varsinainen sekalainen seurakunta. Jotenkin mulla on sellainen muistikuva näistä tilkuista että olen saanut ne jostain/joltain ja päätin että laitan ne sitten yhteen työhön enkä erottele toisistaan.



Rivit on nyt ommeltu ja tässä ne ovat valkoisen lakanan päällä omilla paikoillaan, peitosta tulee aika iso koska rivin pituus on n. 160 cm ja korkeus 16,5 cm, hyvää torkkupeittokokoa valmiina, luulisin.
Onneksi ompelin, enkä katsonut mitä olin joskus tehnyt, olisin sekoittanut koko pakan uudestaan.
Tämän nimeksi voisi laittaa vaikka "kauan sitten".
Pahin moka jonka olin tässä joskus ommellessa tehnyt on nuo vaakakaitaleet, ne kait ovat olleet syy miksi tämä oli jäänyt kesken.  Työ on täynnä paksuja ommelristeyksiä kunhan saan nuo rivitkin ommeltua yhteen.

*****************************************


Lauantaina olin Sipoossa Katjun kanssa täydentämässä värttinäopintojani viime viikolta.
Hyvää lisäoppia sainkin koska kehräämäni lanka oli huomattavasti vähemmän nyppyläistä kuin viikko sitten.  Katjun blogissa on paremmin tietoa ja enemmän kuvia paikasta, käykää katsomassa.



Villaa kasvamassa.




Talon kissoilla oli kissanpäivät! (Huom. valkoinen liina ruokakipon alla.)
******************************


Neulottukin on, tässä viikon myssysaalis, isompia ja pienempiä.

Mukavaa viikonalkua!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Uusi kassisuunnitelma!


 Työviksen tilkkuryhmässä on kassibuumi, tuntuu että jokainen on viuhkakassia tekemässä. Mallia oli kyselty jo ennen joulua ja opettajamme Ulla Meskanen oli etsinyt meille ohjeet käyttöön. Jokainen tekee kassiaan samalla kaavalla mutta mitoitus ja kankaat ovat kaikilla erilaiset joten yhtään samanlaista ei varmaankaan synny.

Kassin ruudut ja viuhkat sain leikattua keskiviikkona ja asettelusuunnitelman tein torstaina. 
Kassin pohja on tuossa keskellä.

Minulla on käytössä vanhoja Marikankaita ja -näytepaloja. Koska kankaat ovat melkoisen tanakoita en aio käyttää liimaharsoa noiden viuhkojen esikiinnityksessä vaan ompelen viuhkat ruudun päälle ensin suoralla tikillä ja sen jälkeen onkin sitten mietittävä mitä siihen sauman päälle laittaa koska mielestäni ohjeen mukainen laakasauma eli hyvin tiheä siksakki ei mielestäni tähän sovi. Voipi olla että etsin jostain kapeaa puuvillanauhaa tai jotain muuta jännää siihen ommeltavaksi.

Neuleina on valmistunut taas vauvapipoja ja yksi sytomyssy sekä unisukat. Tuota pätkärääkättyä Nallelankaa riittää vieläkin johonkin.

Qvidi-Mina-jakku on tauolla ja mietittävänä on erinäiset hihojen ja kainaloiden ruutuasettelut jotta jakusta ei tulisi liian väljä. Kunhan saan väriasettelun takaisin kotiin tyttäreltä niin pääsen jatkamaan pähkäilyä. Seuraavasta linkistä löytyy hienoja kuvia jakusta, käykää katsomassa:     http://turkki.vuodatus.net/blog/category/qvidi-minan+takki

Mukavaa viikonalkua lukijoilleni, t. Lea P.