sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kehyksiä Dear Jane-blokeille



Vielä on muutama blokki ilman kehyksiä näiden lisäksi, ne kun saan laitettua voinkin alkaa pähkäilemään mikä menee minkäkin viereen niiden neliökeskustaisten kanssa. Epäilen että syntyy iso peitto tai sitten kaksi pienempää. (Anteeksi kuvien epätarkkuus, kuvasin puhelimella.)


Tässä on ensimmäinen pesukonevärjäykseni ja matonkuteiksi saadut lakanat vaihtoivat väriä ihan mallikkaasti. Olihan siinä vähän ylimääräistä pesua sekä lakanoille että koneelle mutta aion jatkaa uusien värien kanssa ja laitan kuvan sitten kun kaikki on värjätty.


Perjantaina lähdin junalla maalle ja aloitin vuosia kaapissani asustaneesta lankakerästä huivin ohjeella "mitähän tästä tulee". Huivi on aloitettu niskasta ja teen siihen ainaoikein kerroksia, sileää ja reikäkerroksia vuorotellen. Tarkoitus on neuloa tuo koko kerä huiviksi ettei jäisi nöttösiä kieriskelemään lankakoppaan.  (Villatakki pötköttelee kotona nappilistoja vailla.)



Suurin toivein lähdin tänään kanttarelleja poimimaan mutta pieneksi jäi saaliini. Pari desiä keräsin puolukoita jotka olivat kovia tippumaan pienestäkin hipaisusta. 
Kopan täytteeksi taittelin mustikan- ja puolukan varpuja, niistä teen huomenna kranssin mökin oveen.

Mukavaa viikonalkua, tiistaina palaan takaisin Stadiin ja keskiviikkona onkin sitten taas tilkkukurssipäivä Ogelin työviksellä.

 



6 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Kivoja puuhia kaikki ja hyvin tuloksin.

Kvilttaaja kirjoitti...

Oranssi oli hyvä värivalinta beigeille lakanoille. Osaava neuloja voi hyvin noudattaa ohjetta: Mitähän tästäkin tulee. Pitkään on kanttarellikausi kestänyt, mutta varmaan viimeisiä poimit. Herkullisia sadon alusta loppuun.

KristiinaS kirjoitti...

Hyvähän se on tuokin metsän saalis.
VÄrjäten saakin sitten sen väristä kudetta kuin haluaa.
Tiedätö olisko kellään tarvetta kahvipusseille? Ne on semmosia erikoisia 300 gramman pusseja. Voin laittaa sähköpostiin kuvan jos on tarvis.

Anitta kirjoitti...

Hyvän värinen huivi tulossa.
Marjakausi taitaa olla jo ohi, ainakin etelässä.
Onko aikomus tehdä räsymattoja kun matonkuteita värjäät.

Marle kirjoitti...

Tuosta kudotut raidat kyllä erottuvat! Erittäin hyvä väri.

Lea P kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne, mattoon(ihin) lakanat pääsevät ja KS sinulle laitoin s-postia kahvipusseista.