sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kalenterisukat jatkuu...


 Kalenterisukat ovat kasvaneet  nyt tähän mittaan eli 20 päivää on täynnä, vielä tulee neljä vinkkiä värien ja kuvion valintaan jotka olen ahkerasti käynyt heti aamulla kurkkaamaassa
 Missä neuloimme kerran-blogista, 

Olen yrittänyt keksiä kuviot itse ja mennyt niiden kanssa monta kertaa metsään eli joutunut purkamaan ja neulomaan uudestaan.

Alempana muutama kiva vinkki ja niiden omat ratkaisuni:


Sinisessä sekajutussa oli vinkkinä paikka jossa olet aina halunnut käydä, minulla se on Hawaijin saaret,  siitä sain idean rantatyrskyihin.
Yläpuolella olevat vaaleanpunaiset pallerot ovat hiiriä Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu-kirjasta, se oli ensimmäinen oma kirjani kun opin lukemaan vuonna 1955. Kirjassa on aivan ihana Kissa Krumeluu-juttu:  Miettii kissa Krumeluu, missä on se suuri puu, jossa niinkuin omenoita kasvaa hiirenpenikoita.... Ja hiirenpenikat ovat todellakin vaaleanpunaisia, niihin tutustuin samana kesänä heinäpellolla haravanvarressa hosuessani.


Tuon Snoopy-tekstin kohdalla piti neuloa kirjoneuletta saman aamun kahvi/tee-mukin värillä, mukini oli valkoinen ja siinä ihana Snoopy sydämen sisällä.  Sinisen osan yläpuolella päivän väri määräytyi asuinkunnan asukasmäärän mukaan, satunpa virallisesti asumaan Helsingissä niin väriksi tuli ruskea, siihen sitten tyttöjä ja poikia sekä rivi koiria yläpuolelle. 
Ylin 20 kerrosta yrittää esittää sulkia jotka päivän vihjeen mukaan piti noukkia jostain tapahtumasta Wikibediasta tältä päivältä ja sieltä löytyi intiaaninaisten puolestapuhuja.

Saas nähdä mitä mielenkiintoista vielä vastaan tulee, kantapäät näihin neulotaan ihan viimeiseksi.



Kalenterisukkien rinnalla on tämä toinen pari myös kohta valmis, näihin tein lyhyemmät varret.

**************************************************

Joensuun kaupungista löytyy ihana lankakauppa Käsityövakka ja siellä käydessäni ostin langat seuraavaan isompaan neuletyöhön, näistä langoista tulee villatakki nimeltä Naima.


Oikeastaan tämä oli joululahja mieheltäni mutta tietäessäni hänen lankatuntemuksensa totesin että paras hankkia langat itse ja sitten kiittää miestä ihanasta lahjasta.


Mukavaa joulun alusviikkoa kaikille, muistakaa että joulu tulee vaikka ne komerot ei niin viikattuina olekkaan.




4 kommenttia:

Marle kirjoitti...

Sukista tulee upeat! Minä en kyllä osaisi tuollaisia tehdä, js pitää itse kuviot osata tehdä. Nyt ymmärrän, että nuo joulukalenterit on tosineulojien juttuja. Jos sait itse valita langat, niin valitsiko mies sen mallin, sen Naiman? Langat on niin sinun värisiä! Saattaa olla, että viikkaan itseni sinne komeroon ja annan joulun ihan rauhassa tulla ja mennä.

Matleena kirjoitti...

Joulukalenterisukkia tehdään siellä ja täällä. :) Se onkin niin kivaa hommaa, että tempaa kyllä mukaansa. Minä olen tehnyt FB:n sukkaryhmässä julkaistavaa juttua. Ja kun olen katsellut toisten aloittamia sukkia ja niiden ihania värejä, niin teksi mieli aloittaa toiset, kolmannet ja... :D

Vaikka en paljon muistakaan, niin tuon vinkkisi joulusiivouksista kyllä painan mieleeni. Itse asiassa sitä on meillä noudatettu jo vuosia. :)

kosotäti kirjoitti...

Ihanat kalenterisukat,

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Mielenkiintoista olisi, jos sukat vielä voisivat olla kalenteri... Sitten ne vasta kalenterisukat olisivatkin! Ei onnistuisi minulta, enkä ainakaan pystyisi 24 kierrosta keksimään millään. Hyvä sinä! Hyvää joulua komeroihin tai niiden ulkopuolelle!