sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Mitähän nyt alkais...



Tässä kuva työstä jota olen pähkäillyt melkein puoli vuotta ja sitten tehnyt noin kaksi kuukautta. Sattuneesta syystä työstä näkyvissä vain vuori ja reunakantti jotka olivat omia kankaitani. 
Tämä kuuluu sarjaan salaiset ja jännittävät - siis Suomi-Englanti-kangasvaihtoon - jonka työt arvostellaan ja ruoditaan huhti-toukokuussa Suomen Tilkkuyhdistyksen - FinnQuiltin toimesta.
Jos käy hyvin pääsee käärö  (40  x 80 cm) elokuussa Englantiin tilkkutapahtumaan 30 muun suomalaisen ja 30 englantilaisen (joissa suomalaisten lähettämiä kankaita) kanssa.
Jos jää kotiin niin räväytän heti toukokuussa tämän syntyprosessin teidän katsottavaksi.

Nyt on jotenkin takkityhjä-fiilis tilkkuilun suhteen, keskeneräisiä kummallisuuksia kyllä löytyisi työstettäväksi joten niihin kait sitä pitää seuraavaksi tarttua.  Jospa sitä keskiviikkoon mennessä piristyisi, silloin pääsee tapaamaan muita tilkkuilijoita Ogelin työviksen kurssille.


Kävin perjantaina kahvilla neulojaystäväni luona ja sain kotiinviemisiksi jämälankanyssäköitä, oikein sopivia vauvamyssyihin (keskikuvassa). Aloitin ensimmäisen myssyn perjantaina ja uusi sitten lauantaina ja kolmas tänään (oikeanpuoleinen). 3 myssyyn meni 76 g ja jäljellä on vielä 38 g.

Vasemmassa kuvassa on kaksi puuvillaista sytomyssyä ja villainen vauvamyssy jotka olen tehnyt tilkkuilun lomassa.


Kukkasten kera toivottelen mukavaa viikonalkua!

6 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Onneksi olkoon valmistuneesta kangasvaihtotyöstä! Omani valmistui perjantaina. Nyt laitoin sen taaks hakaneuloilla kiinni ne vaaditut kangasnäytteet. Keskiviikkona olet jo varmaan yhtä tehokas ja puuhakas kuin yleensäkin. Nähdään silloin.

Marle kirjoitti...

Oho, toisilla on ja toisilla ei. No on minulla jo ajatus, mutta teen sitten myöhemmin. Näppärä olet noita pipoja tekemään. Ne on niin suloisia ja kukat piristi, vaikka nukkumaan pitäisi mennä.

Anitta kirjoitti...

Nopsaanpa ehdit niitä lankanyssyköitä saada myssyiksi.
Keltaiset tulppaanit tuovat auringon mieleen.

kosotäti kirjoitti...

Pidetään peukkuja että työsi pääsee Englantiin.

Tosi ihania nuo pienet myssyt.

Tiinatei kirjoitti...

Toivottavasti työsi pääsee reissuun, vaikka joudummekin odottamaan paljastusta!

Tilkkureppu kirjoitti...

Onnittelut kangasvaihtarityön valmistumisesta ja toivotan onnea!