sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sukat, taas!

Juu, taas on tehty sukat (ja lisää tulee) Sukkasadon Perunalaariin. Tällä kertaa kirjoneuletta ihan valmiiksi pätkärääkätystä Nalle-langasta. Kokoa on 39-40, puikkokoko 2,5, 14 silm. puikolla ja kuviona valepalmikkoa varressa ja jalkapöydän päällä. Oikeasti näihin sukkiin olisi pitänyt tulla pääteltäviksi vain aloitus- ja lopetuslanganpäät mutta kehitin sitten itselleni lisää neljä langanpäätä kumpaankin sukkaan.  Kantapään alle ja varpaisiin olisi tullut langasta valkoiset kohdat joten nappasin ne pois ja aloitin kirjavammasta kohdasta, mielestäni näin ovat mukavammat.
Kässämartat kokoontuivat tiistaina patalappujen merkeissä, kuvassa on Patalappukirjan ohjeiden mukaan tehtyjä lappusia, kirjassa on niitä lisää vaikka kuinka monta. Näihin saa kivasti käytettyä niitä jämänöttösiä joita kaikille joskus kertyy.
 
Viikonlopun vietin n. 230 Marttasiskon kanssa risteilyllä Tukholmaan ja siitä yritän saada aikaiseksi raportin ihan alkuviikosta.
 
Tämän viikon Muumilaaksolainen on Poliisi. 

Mukavaa viikonalkua t. Lea P.


6 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Kyllä noin nuo sukat on paremmat kuin vakoisin kantapäin.
Patalappuja aina tarvitaan. Pitäisikin taas tehdä ohuet vanutukset uusille patalapuille kun entiset alkaa olla entisiä. Mullahan on kangaspatalapuissa huovutetut lappuset sisällä.
Odottelen matkakertomusta Tallinnanreissusta. :)

Lea P kirjoitti...

Voi Anitta;), kumpikin kaupunki Tallinna ja Tukholma alkaa samalla kirjaimella mutta tarinaa tulee kyllä sitten tuosta jälkimmäisestä kylästä.

Irma kirjoitti...

Muumilaaksolaiset ovat ihania. Kiitos että esittelet niitä meille.)

KristiinaS kirjoitti...

Onks nää muumit jotain vanhoja, aitoja vaiko sieltä täältä sitä sun tätä sarjaa?

kosotäti kirjoitti...

Sukat on juuri noin kauniit, valkoiset kantapäät hieman rikkoisivat tyyliä.

Poliisi on hauska muumihahmo.

Lea P kirjoitti...

KristiinaS: Joudut kyllä odottelemaan salaisuuden paljastumista vielä muutaman viikon ;).