keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Neulatyyny - jä!

Aivosolun ajatukset blogin pitäjä usutti syyskuussa näyttämään neulantyynyn tai -nyt ja tässä tulee minun saaliini siltä saralta. Blogissa on muuten ihania pieniä hyväntekeväisyyspeittoja ja niissä upeita tikkauksia, kannattaa käydä tutustumassa niihin.


Tämä on ensimmäinen itse tilkkutyönä tehty neulikseni (joskus v. 93-94) ja sisällä hiuksia joten se painaa jonkin verran eikä karkaile pitkin pöydänpintaa. Jaa että mistä ne hiukset on saatu/hankittu? Kannattaa kuiskata omalle kampaajalle että tarvitsee pitkiä hiuksia neulatyynyyn niin niitä seuraavalla käyntikerralla on jo odottelemassa.


Tässä on kotikokoelmani eli ne jotka löysin helpoiten, jossain luurailee ranteessa pidettävä sydäntyyny ja sormityyny. Vasemmalla olevat punainen, vihreä ja valkoinen tyyny on lahjaksi saatuja vanhoja ja punainen on täynnä hienoa hiekkaa joten se taitaa olla jonkinlainen neulanhoitaja.
Takarivin Varis-koriste, kukka ja keskellä oleva sinipinkki ovat omatekemiä, kiinalaisneulis on ätini perintöä kuten perintöä on myös mieheni äidin lankarullia pitelevä neulatyyny-systeemi.
Keltainen litteä puualustalla varustettu neulis on hankittu kierrätyskeskuksen Uusix-myymälästä ja sillä on sisko mökillä ja serkkuja muuallakin kun ostin niitä useita lahjoiksikin.



Tässä on vielä mökillä majailevat neulikset,  keltainen kaupunkilaisen sisko,  punainen tomaattityyny kera hiekkaisen mansikan (väri haalistunut kun tämä majailee ikkunalaudalla) ja miehen isän perintöneulis, paksuun nahkaan naulattu sarkatyyny jossa sisällä luultavasti hevosen häntäjouhia.

*****************************************


 Työviksen tilkkukurssilla Oulunkylässä tehtiin sulkia tai puita solmiosilkeistä, tässä omani yhdistettynä pellavaan, taitaa tästäkin tulla somiste johonkin kassiin kuten Marlella.
Marlella on myös hauska neulisjuttu blogissaan 28.9.

***************************************



Asukastalo Saunabaarin taitavat naiset ovat saaneet valmiiksi arpajaispeiton joka on parisänkykokoa. Kankaat ovat kaikki Marimekkoa ja pinta-vanu-vuori on yhdistetty toisiinsa puuvillalankasolmuilla.

***********************************


Syyslomaan mökillä kuuluu syksyisiä puuhia, nurkkien raivausta ylimääräisistä hyvin sikiävistä vaahteroista ym. rapsutettavaa.  Isossa kuvassa vihreänä seisova tammi on pienenä muuttanut kerrostalon pihasta stadista tänne maalle ja sopeutunut hyvin.  Kummasti taas orvokit kukkivat ja joku pusikko kasvattaa uusia silmuja, yhtenä aamuna oli maa jo kuurassakin.

**************************************

Kiitoksia kommenteista edelliseen ja mukavaa syksyn jatkoa!



11 kommenttia:

Marle kirjoitti...

Aikamoinen repertuaari neulatyynyjä. Miehesi isälläkin on siis ollut oma neulatyyny. Juuri sopivan krouvi miehelle. Sinun sulka/puussa on ihana hohde, kravateista kyllä tulee arvokkaita sulkia/puita. Oletko suojannut tammen runkoa jäniksiltä? Eikös ne nuoria tammia nakertele, meilläpäin kaupunki on ainakin suojannut niitä. Voi orvokkiparkoja, kohta ne saa lunta niskaan. Laita niille nyt hieman lehtiä suojaksi, ettei ne kärsi kovasti. Mukavaa puuhalomaa!

kosotäti kirjoitti...

Upeita neulatyynyjä, miulla on vain yksi.

Kvilttaaja kirjoitti...

Sait selvästi uuden osaamissulan hattuusi. Silkit ja pellava näyttävät toimivan hyvin yhdessä.

Tilkkureppu kirjoitti...

Sinullepa on kertynyt monta neulatyynyä, mutta niitä pitää olla joka pöydällä ja joka paikassa ovat muuten aina hukassa! Kiva parisangyn peitto.
Hieno sulkablokki, tuota voisi joskus kokeilla...

Aivosolu kirjoitti...

Kiva kun lähdit mukaan näyttämään neulatyynyjä. En oo ikinä kuullut, että hiuksia olis täytteenä. Aina oppii jotain uutta...

Lea P kirjoitti...

Marle: Appiukkoni, jota en koskaan ehtinyt tavata, oli riätäli kuten anoppini sanoi ja tammella oli kyllä pienenä verkkoaita ympärillään, nyt se on jo teini-ikäinen.

Helena kirjoitti...

Kiva nähdä muiden neulatyynyjä. Esittelin omani tänä aamuna julkaisemassani blogissa.

Tiinatei kirjoitti...

Voi mikä neulatyynyvalikoima!Ei paljon haittaa, jos yksi tai kaksi katoaisi.

Unknown kirjoitti...

Neulatyynyt on aina tarpeen ja niitä on kiva viedä lahjaksi ystäville jotaka ompelee ja vaikkei ompeliskaan sitä tarvitsee aina. Pitääpä kuvata omat neulatyynyni :)

ticoliina kirjoitti...

Jopa on kokoelma kauniita neulatyynyjä. Minulla on vain muutama, mutta joissakin on smirgelihiekkaa, pitää neulat terävinä.
Kaunis silkkisulka. Siitä tunnistinkin kurssikaverin, nähdään keskiviikkona.

KristiinaS kirjoitti...

Ootko maalla ku ei tullutkaan päivitystä?