tiistai 8. syyskuuta 2015

Syksyn aloituksia


Kässämartoissa opeteltiin Muhunkirjontaa torstaina 3.9., hidasta on enkä parissa tunnissa saanut aikaiseksi kuin alun pieniin lemmikinkukkiin, mistään ruusuihanuuksista en vielä edes haaveile.
Tilkkuystäväni Marle tuli myös kässämarttoihin mukaan ja vierekkäin ompelimme omiamme. Marlen kukkaset näet täältä. 



Elokuun Joensuun reissulla eksyin/menin/ihantarkoituksella Eurokangaan myymälään ja teinkin kivat löydöt, pienikuvioisia/vanhanaikaisia kankaita, metrihintaa näille tuli n. 7,80 €.

Vieressä on ainoat kesän aikana valmistuneet lyhytvartiset sukat jämälangoista, näitä kuulemma kutsutaan nykyään räsymattosukiksi, itse kutsun niitä riemusukiksi, syystä että joku lankanöttönen on saatu vihdoinkin kulutettua loppuun.

******************************


Esittelenpä tässä mieheni aikaansaannoksen, vanhanvanha jakkara joka tarvitsi uuden istuinosan. Veljeltäni saimme joskus tosi vanhaa ja leveää lankkua joka kulkeutui mökille ja siitä sitten sahattiin sopiva pätkä jakkaran istuimeksi. Mies meinasi suoristaa reunat mutta toivoin ettei sitä tekisi vaan vain hioisi hieman reunoja siisteiksi. Lakkaa on sitten sudittu 5 kerrosta ja hieno tuli. Jalkaosa pitää vielä pestä vuosien liiteripölyistä puhtaaksi.


Keväällä paikkaamani miehen tilkkutakki tositoimissa, kuvauskohteena oli mäntykiitäjän toukka joka kuljeskeli saunapolulla. Tämä on oma otokseni toukasta ja alla mieheni kuvaama.


Huomenna alkaakin työviksen tilkkukurssi ja minä siellä mukana oppimassa.

Mukavia syyskuun päiviä kaikille!


7 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Kuvakulmilla on eroa. Miehesi ottama kuva toukasta on upea. Kuvausasentoa tosin en kadehdi. Pakkasin jo kassin huomista kurssia varten.

Marle kirjoitti...

Sait aikaan ainakin puolet enemmän kuin minä noita kukkia. Aloin sanoamaan semmoisia sukkia jokunen vuosi sitten räsymattosukiksi, joihin tein muutaman kerroksen kullakin värillä ja yritin kovasti tehdä räsymattojen näköisiä. Tuommoiset varrettomat olisikin kätevät kotona. Ei olisi liian kuumat. Aika kivat kuvat sait noista maassa menevistä toukista, mutta täytyy sanoa, että miehesi kuva on kyllä ihan omaa luokkaa! Taitaa olla kamerakin ihan eri tasoa.

Tilkkureppu kirjoitti...

Mahtava kuva toukasta! Räsymattosukat on hauska nimi jämälangoista tehdyille sukille, kivat varrettomat!

Matleena kirjoitti...

On teillä molemmilla upeaa kuvattavaa! Upeaa syksyäkin toivottelen teille! :)

*VEKKI* kirjoitti...

Nätti kirjontaa tuo ja vaikeeta tietysti. Mutta kyllä tuo matokuva on paras. Mikä kaunotar!

Tiinatei kirjoitti...

Jakkara on uudistunut komeasti! Kirjonta näyttää todella kivalle, esittelethän sitten valmiin työn?

KristiinaS kirjoitti...

Mun saarikaveri Seija meinas mennä Muhu-kurssille, mutt ei sitt ku se varmaan masentu aiheesta kesällä ku ei se löytäny tommosta kirjontalankaa. Siis sopivaa villalankaa. Millä sä teet tuota?