sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ympyröitä ja variksia

 Toissaviikolla Uudenmaan Marttojen kässäkahvilassa vieraili Virpi Siira opettamassa ympyrän virkkaamista ja kertomassa Ympyrä-kirjansa syntytarinaa. Kaikki 40 osallistujaa saivat aikaiseksi
ympyrän tai kaksi illan aikana. Hiukan kuppimaiset saivat hellän vesisuihkun ja taputteluja että sopeutuivat joukkoon.
Tapahtumasta enemmän Virpin blogissa.

 

Vielä ei minulla tontut hypi pöydällä tai kurkistele nurkissa mutta varislinnut ovat hyvin edustettuina.
Tuo pienempi kannon nokassa on Varsovalainen katuvaris jonka toin miehelle tuliaisena joskus -90 luvulla.  Tämä suurempi ja kiiltävä on todellinen Jees-Varis, jonka olen saanut lahjaksi joskus -70 luvun loppupuolella (jos en väärin muista) silloisessa työpaikassani asiakkaalta.
Tarinaa löytyy allaolevasta laatikosta johon se oli pakattu ja jossa se nämä kaikki vuodet minulla on aikaansa aina välillä viettänyt.


***************************************

Lauantaina kävin VillaLankassa Vallilassa joululahjavalvojaisissa hiukan neulomassa, tapaamassa kivoja ihmisiä ja nauttimassa nyyttäripöydän herkuista. Välillä ihmeteltiin ja ihasteltiin Concertinin soittoa ja muiden tekemisiä joista tähän kuvasin Kio:n ihania käpyiltyjä lumihiutaleita.


Kalenterisukat nököttävät tässä vaiheessa eli viikon neulomisia jäljessä,  vasemmalla on sukka A (tähdellä merkattu) jonka ensimmäinen raita, yksi kerros, on saanut värinsä lempilevyn kannen mukaan.  Seuraavana on päivän 4 mukaiset rivit ja väri piti ottaa lankoja lähimpänä olevasta taulusta, minulla ihanat amaryllikset Taimi Valjakan pastellityöstä. Seuraavana tulikin sitten 5 kerrosta äitini tyttönimen ensimmäisen kirjaimen mukaan joka oli R ja siihenhän sopi retliini.
Sukassa B on kaksi kerrosta keltaista lankakilojen (ehkä 10-20 kg) mukaan ja seuraavat kolme mustaa joka löytyi kuukkelin kuvahausta  ensimmäisen saman nimisen kuin itse
henkilön puserosta.  Kuudentena päivänä piti neuloa oman synnyinmaansa lipun väreillä, 
tämä oli kiva ja helppo toteuttaa.  Keltaista tuli taas lisää 7 kerrosta vastaamalla
ohjeissa olevaan testiin.

Sukkien rakentelua voi käydä seuraamassa (ja miksei vielä ehtisi mukaankin) 


 

Viimeiset jämät Isovelilangoista meni n. 42 sukkiin ja pipoon.

****************************************


Tuli vähän tehtyä kaalilaatikkoa, 3 kiloa kaalia ja vajaa kilo porkkanaa, sipuleita ja reilu kilo jauhelihoja. Kaikki ei mahtunut kerralla uuniin paistumaan ja majailevat nyt parissa rasiassa pakastimessa minne osa tästäkin joutui. Kolme päivää peräkkäin tätä herkkua on mielestäni ihan riittävästi.

******************************

Mukavia pakkaskelejä toivottelen kaikille!


5 kommenttia:

Marle kirjoitti...

Suloisia pyörylöitä olette virkanneet. Bongasin kuvasta tutun kamera pussukan. Kauniita nuo rautalankaiset kynnilänjalat. Hauska tarina Jees-variksen pakkauksessa. Toimiiko vielä? Käpyillyt ympyriäiset on ihan superhienoja! Kuinka joku ihminen jaksaakin. Nuo sukat ovat hauskat. Niistä tulee varmaan hienot.

kosotäti kirjoitti...

Miekin ihastelen noita tei ympyröitä, niistähän tulis ihana liina.
hauskoja nuo varikset ja ei se tonttu ole mikään pakollinen joulukoriste,siulla varis miulla punatulkku :)
Kaalilaatikko on herkkua.
Mukavaa joulun aikaa

Tilkkureppu kirjoitti...

Kauniita ympyröitä, sekä virkatut, että käpyillyt!
Kiva sommitelma kivistä, variksista ja rautalankatöistä.

Anitta kirjoitti...

Kaikenlaista kivaa olet ehtinyt tehdä.
Kaalilaatikko on hyvää.

Kvilttaaja kirjoitti...

Hengästyttävään tahtiin teet erilaisia käsitöitä. Täytyi ihan analysoida noiden frivolite-tähtien tekniikka, ovat niin kauniita,