maanantai 24. syyskuuta 2012

Kankaita, kankaita!


Sain ystävältä remontin tieltä ison pinon verhoja, pöytäliinoja ja ompelemattomia kankaita mm.
Marimekkoa 80-luvulta.

Lähdin Itikseen sadetakin ostoon ja eksyin myös Eurokankaan pikkuruiseen väliaikamyymälään koska ostoskeskuksessa on iso remontti meneillään. Ensimmäisenä heti ovesta sisään 
tullessa oli sitten nuo ylläolevat ihanuudet oikein päällimmäisenä kuiskuttelemassa.


Minun vaarallinen lankeemukseni on tässä, 198 grammaa kankaita. Näitä kuvioita 
minulla ei vielä ollutkaan (selittelin itselleni).


Työviksen Ogelin tilkkukurssilla on tapana tehdä kuukauden blokki, oma blokkini on vaiheessa 
kuten kuvasta näkyy, toivottavasti saan valmiimpaa keskiviikoksi. Valmista blokkia voi käydä kurkkimassa täällä.

Kävin perjantaina Tikkurilan kirjastossa Vantaan Tilkkutiiraajien näyttelyn viimeisenä päivänä
 ja otin pari kuvaa.


Juhlalaukku, tekijä Hilkka Ainasoja.



Kaunis seinävaate jossa oli oikein söpö hiirulainen, tekijä Riitta Varonen.


Miehenikin harrastaa ompelua silloin kun minä en suostu korjausompeluun, tässä on parit 
hajonneet työrukkaset paikattuina, nää on kuulemma hyvät halkohanskoina mökillä.

Mukavaa viikonjatkoa, t. Lea P.


11 kommenttia:

Tiinatei kirjoitti...

Ihania kankaita, sekä saadut että ostokset.Halkohanskat ovat symppiksiä, pitäisköhän laittaa meidänkin risat teille korjattaviksi :D

Soile Kivinen kirjoitti...

Ohania kankaita! Mista Eurokankaasta tuollaiset löytyi.. Aivan kuin tarvitsisin lisää kankaita

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Ihanat kankaat! Vanhoista se moniväriraidallinen on erinomainen, ja se epämääräisesti kuvioitu keltainen. Onnittelut Eurokangas-löytöjen johdosta, siinä oli myös mainioita kuvioita. Pallot toimivat aina, ne käyvät minkä kanssa tahansa.

Lea P kirjoitti...

Tiinatei: Näitä ommeltiin pari päivää joten luulen ettei uusista ompeluksista riemastuta.

Soile: Itis = Itäkeskus mutta voi näitä löytyä keskustastakin.

Tilkunviilaaja: Moniväriraidallinen on harmi kyllä vakstuukia ;) (vahakangas)ja osa noista leveäraidallisista on markiisikangasta jotka luultavasti jalostuvat kasseiksi.

Anitta kirjoitti...

Oletpa saanut aika kasan kankaita ja ostettujakin vielä.
Nuo hanskat näyttävät ihan ahkeran työmiehen käyttämiltä.

Kvilttaaja kirjoitti...

Sitten vaan joku parikymmentä tilkkupeittoa työn alle, että saat kankaat kulutetuksi. Oikein kivoja kankaita.

Lea P kirjoitti...

Anitta: Ostetuissa on onneksi vain jotain metrin verran kangasta.

Kvilttaaja: Onneksi kaikki eivät käy tilkkutöihin vaan pääsevät jatkamaan eloaan muussa muodossa.

kosotäti kirjoitti...

Upeita kankaita.

Pitääpä näyttää noita hanskoja puolisolle :) jospa hänkin innostuisi paikkaamaan omat halkohanskansa.

Siskohanne kirjoitti...

Tulinpa käymään täällä vastavierailulla, sinulla on täällä kiva blogi.
Hienoja kankaita olet saanut. Ihailin noita edellisen postauksen äitisi tekemiä käsitöitä, ahkerat on kädet olleet!

Lea P kirjoitti...

Kosotäti: Kummasti sitä miehelläkin neula hyppysissä pysyy ja sormustin väärässä sormessa.
Siskohanne: Kiitos käynnistä ja kerron äidilleni käsitöiden saamasta huomiosta.

pau kirjoitti...

Kauniita käsitöitä, ja kankaistasi tuli, ihan totta, vesi kielelle, vaikka en niitä syödä haluaisikaan!
Mutta kaikki kaunis on syötävän ihanaa, eikö vaan!