perjantai 4. toukokuuta 2012

Annettua ja saatua sekä jämäneuleita!


Vein eilen Kätilöopiston sairaalaan 34 pipoa ja kolmet pienet sukat, pussin päälle laitoin lapun "synnytysosasto" ja jätin sairaalan infon vahtimestarille. Toivottavasti ne löytävät käyttäjänsä.


Sain eilen tilkkukilta Syyringin tapaamisessa lahjuksina/vaihtareina yli kilon kalalankaa, kaksi tavallista pitsikäpyä ja sitten tuollaisen superkävyn (pakkauksessa), langat ja kävyt olivat kuulemma vuodelta 1975 ja lahjoittaja oli tyytyväinen tavaroiden uudesta sijoituspaikasta. Minun vaihtarini oli suullinen työnkulkuselostus Tiffany-tilkkupeittoon ja hyvin ohut pitsineula.




Tänään kävin kahvilla neuleystäväni Anittan luona ja siellä vaihtoivat sitten omistajaa iso kiekko punaista puuvillanauhaa ja muita nauhoja sekä kuminauhaa, vaihtariksi vein hänelle kässäpussin johon olin ommellut koristeeksi siilikangasta.



Jämäblogineuleitakin on valmistunut, lapasiin sain langat kolmesta eri kerästä menemään niin ettei edes jämiä jäänyt. Muut neuleet onkin tuttuja pipoja ja vauvasukkia.





Viikonlopun ohjelmassa onkin huomenna neuletapaaminen Soukan Menitassa ja sunnuntaina Kaapelitehtaan kierrätystapahtumassa käynti. Aion tehdä samoin kuin viime vuonna, vien mennessäni mutta EN tuo tullessani. Saas nähdä miten käy.

Suosittelen tutustumista Jämäblogiin, sieltä saa aivan uusia ideoita vaikka aloittamattomaankin lankakerään.

4 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Ai siis lauantaina 5.5. on Soukassa tapaaminen? Ymmärsinkö oikein?

Lea P kirjoitti...

Ymmärsit, parillisena viikkona tapaillaan.

Anitta kirjoitti...

Kiva kun poikkesit.
Kiitos pussukasta!

Matleena kirjoitti...

Mojovan kasan veit vauvoille lämmikettä! Ja vaihdot vaikuttavat hyviltä. :)