maanantai 12. maaliskuuta 2012

Vanhaa ja uutta


Työviksen Kaapelitehtaan tiloissa valmistin Outi Honkimaan ohjauksessa itselleni Hiitolan kansallispuvun vuosina 2003-2007, jos oikein muistan. Puku valikoitui ihan sillä että se oli yksivärinen, äitini on Pitkästärannasta ja isäni Ruokolahdelta ja Hiitola siinä puolivälissä ja itse olen syntynyt Helsingissä.

Puvun kaikki villakankaat kutoi kurssikaverini Anita Grönlund, paita-päähine-essu-kankaat ovat puolipellavaa kaupasta. Puku ommeltiin kokonaan käsin.

Eilen oli Opistotalolla Helsinginkadulla Kansallispukumatinea ja siellä pääsin pukuani "tuulettamaan" ja sain idean laittaa sen tännekin näkyville.

Osa kuvista on otettu tänä talvena mökin savusaunan vierellä ja osa eilen opistolla.


Pukuun kuuluu luonnonvalkoinen sarkaviitta.
Tässä on savusauna lämpiämässä.

Tämä tammikuussa aloitettu Salmilainen feresin röijy valmistui 5.3.2012. (Koneella ommeltu.)
Tässä feresini röijyineen ja Hiitolan puku yhdessä.

Noiden kurssivuosien aikana tein myös tuon feresipuvun (koneella ommellen) ja Keski-Suomen pukuun kuuluvan tykkimyssyn käsinommellen.

Nyt tätä tekstiä laittaessani vasta huomaan että monta tärkeää kuvaa pukujen yksityiskohdista puuttuu. Pitänee järjestää kuvaussessio niistä että saan ne tänne näkyville ja itselle arkistoon.

Tänäänkin illalla menen Kaapelille tekemään itselleni toisen röijyn samalla kaavalla.

Mukavaa viikonalkua!

12 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Kyllä nuo kansallispuvut on upeita, mutta mikä valtava työ niiden tekemisessä onkaan.

Kvilttaaja kirjoitti...

Makeita vaatteita. Hienoa, että esittelet niitä meille blogissasi. Sulla tuntuu olevan aivan valtavasti esiteltävää. Tosi kivan näköinen saunakin sulla näyttää olevan. -- Ota pois toi todistelu, että kommentoija ei ole robotti.

Lea P kirjoitti...

Neulaa saa kyllä heilutella ahkerasti mutta on se kivaakin mukavassa porukassa, kuten myös neulominen, kuten me kumpikin tiedämme.

Lea P kirjoitti...

Onhan noita joitain kaappien kätköissä. Otan sen robottitestin pois kun vaan tietäis mistä se onnistuu. (Kuten huomaat, tämä ei ole minun alaani.)

Kaliroth kirjoitti...

Hallintapaneeli > asetukset > kommentit > sieltä säätelet.

Lea P kirjoitti...

Kiitos, sieltäpä löytyivät kaivatut nappulat.

Marle kirjoitti...

Olet tehnyt tosi paljon noita kansallispukujuttuja. Niissä on ihan kamala työ, sanoo tämä yhden miesten pohjanmaan liivin tehnyt. Tosin sen tekeminen oli mielenkiintoista. Entien pidän tuosta ryijystä. Se on niin hienoa kangastakin!

KristiinaS kirjoitti...

Voi että on HIENOT puvut ja asusteet. Ihan uusi juttu tääkin että oot tämmösiä tehnyt. Kyll sä oot kätevä.
Kotona oon ja arki alkaa.

Lea P kirjoitti...

Marle: Röijyn kangas on englantilaista puuvillaverhokangasta Eurokankaan palalaarista. Sivustaseuranneena ne miesten vaatteet on aika kimurantteja monine napinreikineen.
KristiinaS: ;), kaikillahan meillä on salaisuutemme. Nähdään varmaankin lauantaina Menitassa?

Soja kirjoitti...

Vau, mikä röijykangas! Tulin kysymään, että mistä se on peräisin, mutta vastaushan löytyikin tuosta edeltä :)

TiinaV kirjoitti...

Upea!

Kirsi kirjoitti...

Kiinnostaisi tietää mistä hiitolan pukuun löytyy puseron kaava? Entä koru?