tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tilkkuja ja virkkausta

Viime viikon tiistaina kävin kaupungilla ja Emmauksen kirpparilla Mäkelänkadulla. Sieltä usein löytää kivoja kangasjämiä ja löytöjä kuten nytkin. Ostoksiin meni 3,70 joista 2 euroa tuohon ristipistoilla ommeltavaan pyyheliinapeittoon. Valmiina sijoittuu lahjalaatikkoon.



Keskiviikkona Ogelin tilkkuryhmässä opeteltiin tiffanytekniikkaa, 35 x 35 cm kuusi kangasta palasteltiin pinossa silpuksi ja kasattiin uudelleen sekoitettuna (laasti)kaitaleella samaan alkuperäiseen kokoonsa. Tästä löytyy ihan järkeenkäyviäkin ohjeita netistä ja kirjoista.

Minulla tuli sitten mieleen että josko sitä vihdoinkin saisi aikaiseksi veljen hirsiseinäiseen tupaan sivustavedettävän päälle tilkkupeiton. Olen joskus sitä siihen lupaillutkin.

Tässä on sitten 15 ruudun pino odottamassa taiteellista asetelmaa yhdistämistä varten. Monta kertaa menin sekaisin noiden ompelujärjestyksessä ja etenkin siinä mikä väri tai tilkku oli missäkin mutta en antanut sen haitata vaan sekoittelin sitten mieleni mukaan lisää.
Alunperin tämä olisi kait pitänyt tehdä (ohjeen mukaan) samansävyisistä kankaista, minua taas tämä riemunkirjavuus miellytti enemmän. Johtui myös siitä että halusin käyttää vahvempia kankaita kuin ns. oikeissa tilkkutöissä. Kestääpä paremmin istumista ja makoilua.

Lauantaina Ogelin neuletapaamisessa opettelin virkkaamaan Tyynen patalappua ja toiseen väriin asti pääsinkin yhden rivin verran ja illalla se oli sitten valmis. Lankani oli varmaankin liian paksu ja koukku iso ja siksi siitä tuli oikeastaan kukkaruukun alusliina tai pölyrätti. Tämän ensimmäisen tein ihan ohjeen mukaan joten seuraavassa osaan kyllä jo vähentää aloitussilmukoita jos näitä samoja lankoja käytän.


Huom! Tyyne patalapun alla aitoa vanhaa essukangasta, vuosia sitten joltain kirpparilta löytynyt. Pitäisköhän tehdä siitä essu Tyynen seuraksi?

Mukavaa viikonjatkoa!

6 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Tosi kaunis tilkkupeitto on tulossa.
Punavalkoinen essu jollain vanhalla essumallilla tehtynä olisi aivan ihqu.

Tintti kirjoitti...

Hieno Tyyne tuli.
Ihan sopusuhtaiselta tuossa näyttää :-).
Mitä lankaa käytit?

Ihanalta näyttää myös tuo tilkkutyö.

KristiinaS kirjoitti...

Hei, toshan on tuttui tilkkui;)
Tapaamisiin lauantaina:)

Lea P kirjoitti...

Anitta: Aattelin tehdä semmoisen lappuessun joka sidotaan niskaan ja vyötärölle. Nuo tilkkupalat on jo keskenään yhdistettynä, reunoja pitää vielä lisätä.

Tintti: Lankana on Gjestalin Baby Bomull ja Cotton Gardenin Viola, olis varmaan pitänyt tehdä pienemmällä koukulla :).

Kristiina S: Mä vähän muistelinkin että osa noista oli sulta saatuja, kiitos vielä kerran ;)

AnniKainen kirjoitti...

Täältähän löytyi mielenkiintoinen blogi. Pitääkin laittaa ihan seurantaan :)

Taitava tekijä olet; kansallispukua, tilkkupeittoa ja vaikka mitä. Mutta ei ihme kun olet jo pienenä tyttönä aloittanut. Aivan ihanan hellyyttävä se pikkutyttö postaus :)

Lea P kirjoitti...

Annikainen: Kiitos.