sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Aurinkoiset terveiset Raumalta


Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry piti valtakunnalliset tilkkupäivät Raumalla 14-15.3.2015. 
Yhdistyksen 25-v. juhlakokous aloitettiin aivan mahtavalla rumpuesityksellä, kuten kuvasta näkyy niin rytmi ei ollut mitenkään laahaava. Viereisessä kuvassa Rauman kanaali, silloilla on näköjään ihan omat nimet.

Menin lauantaina  Raumalle hienossa tilkkuseurassa pikkuautolla ja palasin linjurilla illansuussa.
Päivällä kävin pienellä kävelyllä ja kahvilassa vanhassa kaupungissa.

Ja sitten kuvasatoa tapahtumasta:








Isot peitot oli ripustettu  Satakunnan ammattikorkeakoulun Kanalikampuksen aulaan, kätevä paikka ripustajille, ei tarvinnut keikkua tikapuilla. Katselijoille hiukan haastava, onneksi hissi oli käytössä niin ei tarvinnut kaikkia kolmea kerrosta rappusia kulkea. Ja töitä oli esillä todella paljon.


Vasemmalla olevan työn nimi oli Epätoivon pallot, minusta hauska työ, viereisessä työssä käytetty paksuja flanelli- ja villatilkkuja.




***********************************

 Yhden käytävän seinillä oli esillä vanhoja tilkkutöitä teemalla Ensimmäinen tilkkutyöni, työt on varmaan tehty joskus parikymmentä vuotta sitten jos ei jo aikaisemminkin. Kankaat ja värit olivat ihan muuta kuin tänään.

Tämä parisängyn peitto oli nähnyt elämää, tätä arvelin noiden paikkojen takia.


Tässäkin samaan ryhmään kuuluvia töitä, huomatkaa alaoikealta kassin sangat.

******************************

Seuraavana 6 kuvaa Britti-Suomi-kangasvaihtotöistä jotka oli valittu edustamaan maataan:
aluksi 5 englantilaista ja viimeisenä yksi suomalainen.
Tekstit saattavat näkyä huonosti mutta ylempi mallitilkkurivi on saatuja kankaita ja alempi omia lisäyksiä.
 



 


 
(Vaikka töissä ei saanut olla mitään irrallista niin tässä työssä on kuitenkin tuon punaisen talon seunustalla minikokoiset fillarit.)

******************************


Nämä Marikankaat olin itse lähettänyt kangasvaihtoon, eikä niitä näkynyt näyttelyn töissä.

*************************************


 Tilkkupäivillä on tapana pitää arpajaiset joihin voi osallistua tekemällä, tänä vuonna tahdottiin 25x25 cm kokoisia blokkeja joihin oli lehdessä annettu ohjeetkin. Nämä omani oli vähän sinnepäin, kelpasivat kuitenkin mukaan. Arpoja sai maksimissaan 5 kpl joten tuo yksi oli sitten lisuke. Blokeista kootaan sopivia peittonippuja arpajaisiin.
En tainnut voittaa kun mitään puhelua en ole saanut.

 
Ilmoittautumisen yhteydessä saatiin edellisvuosien tapaan lahjuksia, pellava-FQ-kangas-kirjan tai lehtiön kannet ja ruutuvihko sekä kynä ym. pientä kirjekuoressa. Karkit jo söin ja 25-v.pinssi jäi kuvaamatta. Oikealla ostettuja 2012-tilkkutreffikasseja ja yhdistyksen logo-kangasta. Tuon turkoosi-valkoisen ison kankaan sain hassusta puhalluspisteestä jossa kaikki voittivat.


Kangaskauppiata ja muun tärkeän tuotteen myyjiä oli monta ammiksen ala-aulassa, melkoinen hyörinä siellä kävi koko ajan. Vasemmalla paketti kilokankaita (kettu ym.), metrivetoketjua ja pieniä neljän tilkun paketteja sekä oikealla kankaat jotka löysin kaupungilta Jätti-Rätistä.

Tähän päätän raporttini Raumalta.

 *****************************************


Kerkesin mä maanantaina kässämarttoihinkin, siellä opeteltiin virkkaamaan metallilankaa kera helmien tarkoituksena saada aikaan koru. Helmet jostain syystä virkatessa haluavat asettua työn alapuolelle, tämä näyttää siltä kuin virkkaisin vasemmalta oikealle.  Tässä on käytössä 0,25 hopeoitu kuparilanka ja 2 m virkkuukoukku.

Jaksoitko vilkuilla tänne asti, onnitteluni!

Mukavaa viikonalkua kaikille!

PS. Kurkatkaapa tähän blogiin jos pidätte koirista.

12 kommenttia:

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Tietysti luin kokonaan, kun en Raumalle päässyt! Kiva raportti, kiitos!

Eija kirjoitti...

Paljon kauniita töitä oli esillä. Hienot kuvat, kitos. Kiva tuo metallilangalla virkattu työ.

Marle kirjoitti...

Tottakai koko juttu täytyy lukea! Upeita, isoja peittoja. Varmasti hyvä retki.

Kvilttaaja kirjoitti...

Kiva saada nopeasti raportti Raumalta. Siellä oli näköjään upeita töitä.

Tiinatei kirjoitti...

Voi miten nopeasti ennätit raportoida Raumalta. Minä tulin vasta pari tuntia sitten sieltä kotiin ja raportoinnit jäävät toiseen kertaan. Kivoja kuvia, muutaman kuvan kohdalla huomasin, että jotkut työt olivat jääneet minulta kokonaan väliin, koska kuvissa työt näyttivät ihan tuntemattomille. Olihan siellä iso laaja ja upea näyttely. Aika monta ideaa jäi muhimaan.

Irma kirjoitti...

Kiitos hyvästä raaportoinnista, mukava oli lukea ja katsella kun itse en ollut paikalla.

Tilkkureppu kirjoitti...

Tottakai loppuun asti luin, vaikka itse olin paikalla ja nopeasti kerkesit raportoida, tulin eilen illalla kotiin ja ei vain jaksanut, edes kuvia laittaa koneelle:) Hyvät kuvat sait töistä ja siellä oli kyllä niin paljon ja kauniita isoja töitä! Tuolla Jätti-Rätissä olisi ollut kiva käydä, mutta kuulimme siitä vasta sunnuntaina, joten käynti jää toiseen kertaa.

kosotäti kirjoitti...

Voi luoja miten upeita töitä, kyllä te tilkkutöiden tekijät olette taiteilijoita.

KristiinaS kirjoitti...

Komeita ja kauniita sekä outoja ja optisia harhoja, siis hienoja peittoja tai mitälie tilkkutöitä.
Kiva oli katsoa ja olla Raumalla mukana. Et sitt malttanu olla siellä molemmat päivät, ku noin pitkälle menit.

*VEKKI* kirjoitti...

Kyllä on upeita töitä kaikki. Aivan ihania ja kekseliäitä ratkaisuja.

nätti rätti kirjoitti...

Luin joka toisen sanan. ;-) Mutta selasin kaikki kuvat. kaukana olivat tilkkupäivät tänä vuonna täältä päin katsottuna, mutta kävinhän minä vimme kesä pitsiviikolla!

Anonyymi kirjoitti...

Todella hienoja töitö. Näissä silmä lepää ja stressi poistuu...isoäiti