sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kierrätystä ja eläimellistä menoa!


Viikonloppuna tuli käytyä kierrätystapahtumassa Kaapelitehtaalla, vein itselle tarpeetonta ja lahjoitin tavarat SPR:n Konttikeräykseen ja takaisin tuli sitten tarpeellista. Vasemmalla lauantain ostokset ja oikealla sunnuntaiset. Tilkkukankaat olivat edullisia, 10 € kilo ja kankaat maksoivat  n. 5 €.
Löytyihän Kierrätyskeskuksen pisteestä myös muuta tarpeellista, näytetilkkuja pöytäliinoiksi, ompelulankoja, Addin pyöröpuikko ja parsinsieni jonka jalan sisään saa parsinneulat talteen.


Tapasimme lauantaina Anittan kanssa puolenpäivän aikaan pihalla ja kiertelimme katsomassa kaikki osastot läpi. Kävelimme Jätkäsaaren kautta Hietalahden torille kirpparille ja kävimme hallissa Soppakeittiöllä kahvilla. Kahvi oli hyvää ja pullat herkulliset.


 Tänään innostuin sitten Työviksen kässäpisteessä repimään puuvillahameen matonkuteeksi ja virkkasin siitä pannunalusen/astianalusen/pepunlämmittimen.Tämä saattaa kasvaa isommaksi kunhan pääsen mökille matonkuteitten viereen.


Varustelekan osastolla oli pätevän näköiset myyjät hommissa ja kauppa kävi vilkkaasti. 
Firma on armeijatavaran erikoisliike ja nettikaupan tuoteselosteet ovat ihan muuta kuin ns. normikaupassa.


Viikolla on valmistunut  Jämäblogiin kolmas virkattu huivi ja virkkausten välissä varsinaiset jämälankasukat. Käykääpä kurkkimassa kanssajämäilijöiden tuloksia ylhäällä olevan Jämäblogi-napin kautta.


Meidän partsin on valloittanut mustarastas, kuvan oton jälkeen sinne oli ilmestynyt vielä viideskin muna. Viileä kevät esti omat oleilut parvekkeella ja lintu kait ajatteli käyttää hiljaisuuden hyväkseen. Hyvä paikka pesälle sillä se on sateelta suojassa pienen pöydän alla. Saas nähdä milloin kuoriutuvat?

Ja sitten sitä eläimellistä menoa, rantakäärmeiden häät. Kuvan on ottanut mieheni pari viikkoa sitten.










12 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Tuo kierrätystapahtuma on oikein hyvä kun on niin monipuolinen. Olet tehnyt hyviä ostoksia ja nuo Varustelekan pojat oikeita komistuksia.
Teillä on nyt mielenkiintoista seurattavaa ihan omalla parvekkeella, mutta on nuo kärmylitkin söpöjä.

Sude kirjoitti...

Nytpäs olikin mielenkiintoisia kuvia . Tuommoisen parsinsienen haluaisin minäkin, mutta eihän niitä enää mistään saa. No, vanha lamppu ajaa melkein saman asian :)
Tuonne Varustetelakan myyntipaikalle olisin minäkin jotakin asiaa varmasti keksinyt :) Kerrankin silmäniloa tarjolla =)
Mustarastaan pesälle teillä onkin oikein ensiluokan katsomopaikka. Ei tarvitse mistään nettikamerasta tuijotella. Varmasti mukava seurata pesintää. Noitten käärmeitten pesintää en kyllä välittäisi seurata, sen verran käärmekammoinen olen =)

hanhan kirjoitti...

Aika hurja tuo käärmekuva!

kosotäti kirjoitti...

Harmi että tuo kierrätystapahtuma oli kaukana, mutta hyödyllisiä nuo ois muuaallakin järjestää.

Ihana sininen huivi, kuin kesäinen meri ja taivas.

Jopa on rastas pesäpaikan löytänyt:)

vaikka tiedän rantakäärmeen vaarattomaksi, niin silti kasa niitä inhoittaa, onneksi on vaan kuva.

Kvilttaaja kirjoitti...

Onneksi olkoon fiksuista ostoksista. Olen pariin kertaan käynyt Varustelekassa, myyjät ovat olleet ihan tavallisen näköisiä silloin. Hieno idea heiltä pukeutua entisajan atleettien tyylisesti. Mustarastaat ovat ihania, mutta parvekkeesi on ainakin kuukauden niiden käytössä. Meidän katolle hiippasi mustarastas korsia suussaan. Pistin parvekelasit tiukasti kiinni, että ei pesi meidän parvekkeelle, kun käytän parveketta päivittäin.

Kaye kirjoitti...

Onpas ihana tuo huivi! <3

Tilkkureppu kirjoitti...

Kierrättäminen on aina hyvä asia.
Harmi, että on niin kaukana!

Arja kirjoitti...

Hienoja löytöjäkierrätyksestä,kauniit sukat ja huivi.Peitto huivin alla näyttää tosi somalta.Iloista odotusta lintuperheen kanssa! Mutta nuo käärmeet, vaikka ovatkin vaarattomia, niin mieluummin katselen noiden komeiden Varustelekan poikia.

Sari Räsänen kirjoitti...

Harrastaisin tuollaista kierrätystä, mutta ei täälläpäin tuollaista järjestetä. Kauniit kankaat! Mullakin täällä tekeillä kahdet sukat ja yksi villapaita...josko ne vielä joskus valmistuisi heheh. Mukavaa viikkoa!

satunNainen Paula kirjoitti...

Kävinkin täällä aiemmin kommentoimassa, mutta näkyy kommenttini kadonneen taivaan tuuliin (vanha ongelma on siis uusiutunut!?). Kangaslöytöjäsi ihailin- käärmeitä en niinkään. ;o)
*
Kari-kassista kyselit... Kasseja saa Visavuoren ( http://www.visavuori.com/museokauppa.html ) ja Myllysaaren museon museokaupoisrta.
Jos haluat kassin ilman museovisiittiä, pistä viestiä sähköpostiini (osoite blogini sivupalkissa), niin voin sellaisen sinulle kipaista (hyvä syy lähteä mopoilemaan!)! :o)

Tiinatei kirjoitti...

Hyviä löytöjä! Tuo käärmesotku sen sijaan on vähemmän ihana.

Tanja kirjoitti...

Mä en ehtinyt Kierrätystehdas-tapahtumaan tänäkään vuonna, vaikka aikomus olikin.

Upeita luontokuvia!