sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kevään herkkuja!

Nämähän ne ensimmäiseksi piti eilen käydä etsimässä ja pilkkoa kuivuriin ulos hurisemaan. Parit ihanat kermaiset soossit näistä saa. Sienipaikka minulla on omalla tontilla isojen kuusten keskellä.



Tänään käytiin toinen "varma" paikka tarkistamassa ja saalis siellä oli pyöreä nolla.
Paluumatkalla nähtiin valkoinen jänis tai rusakko, iso oli ja hassun näköinen peltoa pitkin loikkiessaan. Kuvasta juuri ja juuri pupun näkee, oli liian kaukana minun kameralleni.


Vasemmassa kuvassa on lupaus kesän mustikkapiiraaseen ja oikean puoleisen kuvan peltokorte on juuri nyt myös kukassa, minusta se on näin nuorena hauskan näköinen.


Matkakässänä oli pussillinen jämälankoja ja niistä tapahtuva virkkaus.

Jämäblogiin olen postannut nämä valmistuneet jutut perjantaina, tästä pääset lukemaan niistä.

Mukavaa viikonalkua ja kiitos kommenteistanne edelliseen.

11 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Korvasieniä,aah, herkkuja! Sinulla on hyvät marja- ja sienipaikat.

Tuo hartiahuivi on oikein hyvännäköinen ja varmaan lämminkin.

Täällä on tänään ollut hellepäivä. Sisälläkin aika lämmintä ja parvekkeella yli 30 astetta, vaikka on laseja auki.

Tiinatei kirjoitti...

Komea sienisaalis ja kaunis huivi!

Hannele kirjoitti...

Meilläkin juuri viikolla sienikeittoa maisteltiin :)

Tilkkureppu kirjoitti...

Ihanat mustikanalut, hyvät sieni ja marjapaikat sinulla ja vielä lähellä.
Kauniita jämälankavirkkauksia valmistunut!

kosotäti kirjoitti...

Paljon löysitkin korvasieniä, itse en niitä uskalla käyttää.
Ihanat värit tuossa siun huivissa,tuo on niin mainio malli kun se muuttuu värien myötä aina erilaiseksi.

Kaye kirjoitti...

Voi vitsit, täytyykin varmaan itsekin jo käydä katsomassa josko mustikanalkuja löytyisi <3

Marle kirjoitti...

Kerran näin luonnossa korvasienen ja pelästyin. Niiden päälle en ymmärrä. Sen sijaan mustikat kukkivat kauniisti ja se peltokorte on jotenkin irvokkaan näköinen. Hartiahuiveja sinulta syntyy ihan tuosta vaan!

Sari Räsänen kirjoitti...

Korvasienistä en oikein ymmärrä, mutta tatteja ja kanttarellejä kerään! Kanttarellit löytyy omalta tontilta ja tatit mökkimetsästä. Sieni harrastus on vasta aluillaan joten kerään vaan niitä jotka varmasti tunnistan!

Vee kirjoitti...

Ei oo rusakko vaan metsäjänis tuossa kuvassa. Rusakko ei vaihda väriä valkoiseksi talvea varten, vähän voi vaaleta. Komiat sienet ja raikkaat käsityöt!!

Lea P kirjoitti...

Näköjään kuvatekstit pitäisi aina laittaa, huivi on kyllä poncho ja nuo pienemmät tiskirättejä, niistä on tarinaa siellä jämäblogissa jonne annoin linkinkin.
Hyvä kun jänön laatu selvisi, kiitos Vee.
Kiitos kaikille kivoista kommenteista.

KristiinaS kirjoitti...

Mä en noista korvasienistä välitä, syön jos soosi kuuluu johonki ravinteliannokseen mutta muuten en.

Just tuollaisen sieniveitsen sitt lopulta hommasin sitä keraamista raastinta varten. Tuossa on tarpeeks jäykät harjat sen raastimen tyhjentämiseen. Ja veitsipäällä voi puuhata sitä raastettavaa.