sunnuntai 26. elokuuta 2012

Knit´n´Tag - neulegraffitit puissa

LISÄYS 27.8.: Upeita kuvia nähtävillä täällä.

Lauantaina 25.8. kävi hyörinä Helsingin Vanhan kirkon puistossa (Ruttopuisto) kun erilaiset järjestöt ja ryhmät ripustivat erilaisilla tekniikoilla valmistamiaan graffiteja puihin. Puita olivat saaneet käyttöönsä myös monet yksityiset henkilöt. Puissa teokset saavat olla syyskuun 27 päivään asti. Aion käydä viikoittain katsomassa mitä Kässämarttojen kahdelle puulle kuuluu tuona aikana ja ottaa kuvan tänne muistoksi.

Ensiksi tapahtuman hieno graffiti jonka kaksi nuorta miestä spreijasi muoville.

Seuraavaksi onkin monta kuvaa nähtävänä keskeneräisistä ja valmiista ripustuksista.
Neulegraffiti rullalla.     
    Rullan ripustus puuhun.                                                            
Ensimmäiseksi tietenkin Kässämarttojen puut (Elviskin oli paikalla) joita on kaksi.

 Yksityiskohta "Onni-Arki"-puusta.

 
 Marttojen toinen puu on nimeltään "Anna kaikkien kukkien kukkia". Kukkia on virkattu vaikka mistä, matonkuteista, langasta ja muovipusseista.
 


Tämä oli niin kaunis ja taitavasti tehty että siitä piti ottaa ihan oma kuvansa 
ennen puuhun ripustamista.
 

 Neuloja-ystävättärien (tapaavat lankakaupoissa, kahviloissa ym.) aivan huikea Knit or Die-puu.


Vasemmalla Siperian Marttojen puu valmistumassa, keskellä Rööperin Raijat ja oikealla Solidaarisuus-silmukat.

Tällaisella penkillä olisi voinut lepuuttaa jalkojaan jos olisi halunnut, onneksi Marttojen puiden vieressä oli hyvät penkit joilla välillä istua ja virkata lisukkeita puuhun.

Mukavaa oli porukassa koristaa puita ja nauttia kauniista ilmasta. Saas nähdä mitä jännää ensi vuonna keksitään. Tämän tapahtuman järjestäjinä olivat Helsingin kaupungin Nuorisoasiankeskus ja Novita, heidän sivuillaan on nähtävillä varmaankin kuvia kaikista puista.

Mukavaa viikonalkua, t. Lea P.





9 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Aivan mielettömän upeita juttuja.
Kaikkea kivaa sitä muualla keksitään, täällä jos jotain ehdottaa ni vastataan "ei sitä ennenkään ole tuollaista tehty", aikani yritin herätellä ihmisiä, sitten luovutin.

Irma kirjoitti...

Kivaa silmänruokaa:)

Auli kirjoitti...

Milenkiintoisia. itsekin suunnittlin, että tekisimme oppilaiden kanssa jonnekin, mutta: tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen mitä haluis!

Lea P kirjoitti...

Kosotäti: On tätäkin saanut varmaan jonkin aikaa ehdotella kaupungille.

Irma: Silmänruokaa todella ja erilaisia.

Anitta kirjoitti...

Kiva kun aikuisetkin uskaltavat vähän iloitella.

Koso-täti kirjoitti...

hei kyselit sitä samettiruususta saatavaa väriä. Yhden kirjan mukaan se olisi keltanen, mutta en ole koskaan kokeillut, mutta jos tosiaan vielä kelit lämpenisi ni kokeilen.

Lea P kirjoitti...

Auli: Aikaahan se vie ja kun pitäisi vielä kouluaikataulujen kanssa tehdä.

Anitta: Juu, otettiin kaikki vastaan mitä tuli tekijöiltä ja kaikki pistettiin esille, liika suunnittelu ei ole aina hyväksi.

Kosotäti: Kiitos tiedosta, pitääkin selvitellä asiaa lisää.

Matleena kirjoitti...

Voi kun onkin hienoja graffiteja! :) Nuo seitit erikoisesti viehättävät, tekisköhän niitä...

Lea P kirjoitti...

Matleena: Seitit minustakin oli kivoja eikä niihin kyllä paljoa lankaa menekkään. Siitähän vois tehdä vaikka tyynyyn koristeen kera ötököiden.