sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Toinen villatakki syntyy...

...Ylhäältä alas - pääntieltä helmaan-systeemillä Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston kurssilla jossa meitä opettaa ja oman neuleen suunnittelun saloihin ohjeita antaa Johanna Oksanen-Lyytikäinen. Kurssilla meitä oppilaita on 12 ja yhtä monta erilaista neuletta on valmistumassa. Tapaamme yhteensä viisi kertaa ja kaksi perjantai-iltaa on vielä jäljellä.

Oma villatakkini alkoi ja taitaa valmistuakin ihan MuTulla eli mustatuntuu-menetelmällä. Seuraavissa kuvissa siitä muutama näyte.

 

Ensimmäisena perjantaitapaamisella saatiin ohjeistusta neuleen suunnitteluun ja mittojen ottamiseen. Mittaaminen onkin tärkeää ja etenkin mallitilkun tekeminen, tämän jälkeen sitten laskettiin silmukkamäärät aloitukseen. 
Villatakkiini valitsin tummia sävyjä, vihreää, turkoosia ja liilaa, ihan vieraita värejä minulle. Langat ovat vuosia sitten muuttaneet komerooni tyttäreltä ja yhdessäkään ei ollut vyötettä tallella.  Osa langoista oli parin metrin pätkinä (talteen purettuja virkkauksia) joten pääteltävää löytyy sitten myöhemmin vaikka yhdistinkin lankoja neulomalla pari silmukkaa koska en tykkää solmuista.

  

Seuraavana viikonloppuna olikin sitten la-su tapaaminen, kumpanakin päivänä neulottiin 5 tuntia. Minä sain oman istutetuilla hihoilla tehdyn aloitukseni tähän vaiheeseen.  Seuraava tapaaminen on vasta kahden viikon päästä. Narraamatta voin sanoa että hihan neulominen pyöriöltä alas ei ollutkaan ihan helppo nakki, aloitin ja neuloin niitä varmaan viisi kertaa ennenkuin tajusin tekniikan.
 
 

Viikolla olin jo saanut hihatkin neulottua mutta sitten alkoi nuo liilat olkapäät kiusata ja näppärästi purin ne pois purkamalla värinvaihtokohdasta, tarkoituksena oli neuloa uudet pyöriöt ja silmukoita jäljentämällä kiinnittää loppuhihat paikoilleen. 



Näinhän siinä kuitenkin kävi, purin ne raitahihatkin kerille.  Koska loppuosa langoista oli ohuempaa kuin jo neulotut niin pelastajaksi jatkoon löytyi joskus kirpparilta ostettu Novitan Nauris-värinimellä kulkeva ohut lanka. Vaalein liila lanka saa nyt jäädä kokonaan pois.



Tässä ollaan tänään ja langat aika lopussa, vielä helmaresori ja sen jälkeen mietintää kaula-aukosta ja nappilistasta. Langat saattaa riittää just ja just. Ja ihan lopuista jämistä pitäisi saada virkatut taskutkin.




Kurssilla aloitin myös villapuseroneuleen oppiakseni suljetunkin neuleen salat. Raglanin osaan tehdä mutta tässä opettelen tekemään "saumatonta" pintaa. Hyvä vinkki ylhäältä-alasneuleeseen taitaa olla ohjeen lukeminen takaperin, eli aloitetaan normaalin ohjeen lopusta.  
Pitäis varmaan kokeilla joskus.

**************************************************

 

 OmAKoppa/Virpi Siira:n kirjailijatapaamisessa Taito-Helskyssä Helsingissä 21.1.2016 virkattiin mandaloita.  Linkin kautta pääset nauttimaan tilaisuuden tunnelmasta. 



Tässä yhteispotretti valmistuneista mandaloista.


VS:n blogissa mainittu lankaostaja olin minä, tässä on kilo ihania villalankoja.

*********************************************


Tilkkurintamalla on melkoisen hiljaista vaikka työviksen kurssilla viikottain käynkin. Näistä vanhoista Marimekon Fandango-tilkuista vuodelta 1962 tulee ehkä pari tyynyä tai jotain muuta. Kun nämä nyt on tässä näkyvillä niin kirittävät minua niistä myös jotain tekemään.


Kurssin Maailman ympäri-matkalla ollaan nyt käyty Moskovassa ja nämäkin ovat muotoutumassa sohvatyynyn keskuksiksi.  Jostain jemmasta pitää löytää helmiä ja paljetteja korsteluun.
Seuraava kaupunki onkin Iso Omena eli New York mutta sieltä en aiheeksi kyllä ota vapaudenpatsasta, sillä on liian vaikea päähine toteutettavaksi.




Uskaltaiskohan näin plusasteisena päivänä toivottaa seuraavaa:
Helisevää helmikuuta!


8 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

No jo sulla on menoa ja meininkiä. EIkös sitä villatakkia olis saanut siitä kauniista ostamastasi kilosta? Meinaan ku niin jämistä teet että meinaa kesken loppua.
Juu, kyllä helisevää helmikuuta voi toivottaa, eiköhän sieltä tule vettä ja kylmää niin että jääpuikot helisee vielä ennenku kevät koittaa

Kvilttaaja kirjoitti...

Himoneuloja näköjään neuloo saman puseron moneen kertaan ;D Värit liukuvat hienosti viimeisessä versiossa.

Marle kirjoitti...

Onneksi purit niitä neulottuja hihoja myös. Olisi aika hullun näköinen villatakki viidellä hihalla. Kauniita, murrettuja värejä. Jos sinun tasoinen neuloja sanoo jotain vaikeaksi, niin sen on todellakin oltava vaikeaa. Virkatut ympyrät näyttävät hauskoilta, mitä ikinä niistä tuleekaan. Komea kasa villaa upeissa väreissä! Keskiviikkoon!

Anitta kirjoitti...

Onpa sinulla taas monenlaista työtä tekeillä.
2Mukava" kun sinullakin on haasteita. :=/

Sari Räsänen kirjoitti...

Kivan näköinen villatakki ja melkein jo valmis! Tykkään. Kaunis värinen villapuserokin jio tulossa :)

kosotäti kirjoitti...

Ompa komia villatakki ja mitkä ihanat värit siinä onkaan.

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi nätti villis syntyy. Hienosti olet kuvannut lankakerät raitojensa kohdalla. Tuo Mandala-sana oli minulle täysin vieras. Näin sen jossain muuallakin ja oli ihan pakko wikipeedattava tarkoitus ja löytyihän se. Kiva idea sekin.

obi duatilu kirjoitti...

By the way, Thank you for sharing with us, and we sincerely hope you will continue to update or post other articles.

pengobatan tradisional mata bintitan,pengobatan tradisional penyakit hepatoma,pengobatan tradisional kuku cantengan,obat pelebur batu ginjal tradisional,cara menyembuhkan alergi seafod,obat adenomyosis tradisional,pengobatan tradisional penurun darah tinggi (hipertensi),pengobobatan tradisional cerebral palsy,cara menghilangkan melasma secara alami,cara mengatasi disfungsi seksual,cara alami menyembuhkan dermatitis,bahaya penyakit wasir berdarah,agen resmi green world,obat penghilang benjolan di payudara tradisional,obat penghilang benjolan di ketiak,obat penghilang kista di padudara tradisional,obat pereda tekanan darah tinggi tradisional,obat pereda pegal linu tradisional,pengobatan tradisional multiple myeloma,pengobatan tradisional penyakit gerd,cara mengobati penyakit bronkiektasis,pengobatan tradisional tumor di wajah,cara meredakan nyeri haid (dismenore),pengobatan tradisional demam tifoid (tipes),cara mengobatai fibrokistik payudara,cara alami menyembuhkan cacar api,cara mengobati dermatitis seboroik,cara mengobati penyakit mata konjungtivitis,cara mengobati penumotraks,cara menyembuhkan batuk rejan,cara mengobati polip kolon,resep mendapatkan tubuh langsing yang ideal,cara mengobati sindrom ovarium polikistik,cara mengobati radang selaput otak,cara mengatasi mata merah dan berair