sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kangasvaihto


 Lähdin syksyllä mukaan Suomalaisbrittiläiseen kangasvaihtoon jossa kummastakin maasta tilkkuilijat lähettivät vähintään 4 eri kangasta itseltään vaihtareiksi. Työn koko piti olla 40 x 80 cm ja saatuja kankaita piti käyttää vähintään 20% tai enintään 80% pinta-alasta. Työssä piti olla
3 kerrosta, pinta+vanu+tausta, irralliset härpäkkeet kiellettyjä.
 (Saa antaa kommenteja jos muistin väärin.)

Yllä olevassa kuvassa on saadut kankaat + oma keltainen kangas, Briteistä (Skotlannista oikeastaan) tuli kaksi itsevärjättyä, kaksi uutta (vihreä ja kukallinen) sekä kierrätys-sininen jota käytin vain ripustuskujassa.  Keltainen kangas löytyi sitten omista varastoista.

Pitkään mietin että mitä ihmettä minä näistä teen ja piirtelin kaikenlaista ja kiemuroita
sitten syntyi.  Ei tullut ihan perinteinen tilkkutyösuunnitelma.


Oltiin jo joulussa ja mökillä kun aloin viimeinkin toteuttaa työtä, piirsin luonnoksesta kuvan oikeaan kokoon ja leikkasin sen kaavaksi.


Kankaat kaavojen kanssa leikattuina, tässä vaiheessa sininen kangas oli vielä mukana pinnassa.


Tätä katsoessa sitten tykkäsin että eihän tuo sininen käy tuohon ollenkaan, muiden kankaiden "linjat" menee rikki.

 

Ja että miten nämä kiepurat ommeltiin yhteen, neulattiin sekä harsittiin pariin kertaan.



Tällainen siitä sitten tuli,  seinäriiputin tai pöytäliina.

Tikkasin työn koneella ja lisäsin kuusikulmiokukkasia kera helmien lilan kankaan päälle. 
Nimenä työllä on Kesän kukat. 

Suomesta ja Briteistä valittiin kummastakin 30 työtä mukaan Birminghamiin Festival of Quilts-näyttelyyn elokuussa 2014. Tuon ajankohdan jälkeen myös valitut työt voivat esiintyä julkisesti blogeissa. 


 Olisipa jännä nähdä muita "matkalle lähtemättömiä" töitä täällä blogimaailmassa.

**********************************
 Mukavaa viikonalkua ja ensi viikolla ihan muita juttuja.

Kiitos muuten tosi kivoista kassikommenteista!



9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hienon näköinen kukkaketo, noi kuusikulmiokukat on ihan mahtava lisäys kukkapenkkiin!

kosotäti kirjoitti...

IHANA kukkaketo, nuo aaltoilkevat tilkut on hauskoja ja erilaisia.

Kvilttaaja kirjoitti...

Kiva työ. Raadilla ei takuulla ollut helppoa jos ei ollut osallistujillakaan. Kiva, kun bloggasit työstäsi ja näytit suunnitelmasikin.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni tämän sinun työsi olisi ehdottomasti pitänyt päästä jatkoon. Todella kaunis. Isoäiti

Tilkkureppu kirjoitti...

Hieno työ!
Kivasti olet kankaat käyttänyt ja sommitellut ja kukat ovat upea lisä.

Marle kirjoitti...

Kelpo työ ja sinä olet nähnyt paljon vaivaa kaavojen ja kaarevien saumojen kanssa. Nuo pienet kukkaset kruunaa koko työn. Pidän tästä.

*VEKKI* kirjoitti...

Voi että miten hieno tuli! Oikein onnistunut näistä kankaista.

Tiinatei kirjoitti...

Ihana! Tykkään noista tikkauksista, istuvat työhön kuin nenä päähän.

MariL kirjoitti...

No wau! :) Minä olen tehnyt ainoastaan sellaisia tilkkutöitä, jotka koostuvat neliöistä tai suorakaiteista, kaikki sitä monimutkaisemmat menevät yli hilseen. ;) Ihailen sinun työtäsi siksi tavattomasti!