sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Aina ei voi onnistua!


Piti olla ihania mansikkakuvia,  kuva suloisesta pikkiriikkisestä sisiliskosta ja monta kuvaa Puhoksen perinnepäiviltä, ei oo kun mämmäsin kuvat jäämään stadiin kotikoneelle. Vielä on oppimista että osaisi ottaa kuvat tikulle ja tuoda ne tähän läppäriin maalle jolla olen oppinut niitä muokkailemaan.
No, saattaapi olla että syksyllä on sitten yksi vähän kesäisempi postaus harmauden keskellä.

Kaupunkikodissa lähdin käymään perussiivouksen merkeissä. Koko talvikauden kestänyt remonttirupeama putkien pinnoituksen ja sen jälkeisen pintavetojen ja kylppärirempan (+ uudet sähköt ym. antennit) jälkeen oli tarpeellista saada nurkat siisteiksi ennenkuin syksyllä kantaa puhtaat matot lattioille. Pölyillä oli hyvää aikaa itsekseen laskeutua lattiatasoon  useamman viikon ajan ennen puhdistusvimmaisen naisen kotikäyntiä. Siivouksesta selvisin onneksi nopsasti koska kotikaan ei ole liioilla neliöillä pilattu, miehelle jätin kyllä kirjahyllyjen imuroinnin ihan suosiolla hoidettavaksi.


 

Stockan alennusmyynnissä piti tietenkin käydä, mitään muuta tarpeellista en ostanut kuin pienen lukukausikalenterin ja kävin kahvilla ja jädellä juhlistamassa prinssin syntymää Englannin hoviin.
Kaupunkikäyntiin mahtui myös mukava vierailu Jätkäsaareen muuttaneen neuleystävän uuteen kotiin.

 

Keskiviikkona huristelin junalla sitten takaisin mökkimaisemiin ja tais se kesäkin tulla mukana kun ilmat ovat lämmenneet huomattavasti. Ulkoruokailua pihalla on vihdoinkin voinut harrastaa.

Ja sitten minä retkahdin, lankoja en ole ostanut naismuistiin (paitsi Perinnepäiviltä kaksi vyyhtiä Kainuunharmasta neulakintaita varten) mutta paikalliselta Tokmannilta alesta piti ostaa kolme Sädekerää ja kaksi Pikkusiskokerää. Näillä on kavereita Hesan kodissa odottamassa.
Kirja löytyi kirpparilta eurolla.

 

Kässärintamalla on ollut hiljaista, sukkia miestenkokoja on valmistunut kolme paria, siniset on Novitan Polkua ja jotain muuta ohutta sukkalankaa varpaista varteen ja harmaa-punaiset Novitan Woolia.

 

Viime viikonloppuna oli täällä kuulemma sadellut ja kanttarellit ja tatit vihdoinkin nousseet jonkin kokoisiksi. Hyvää soossia sain aikaiseksi. Vadelmat jo melkein tippuvat pensaista.


Kanttarellipaikkani on lähellä pientä lampea ja keskeltä metsää polun varresta löysin tämän.
Miehen kanssa tuumailtiin että saattaa olla sorsan koska niitä uiskentelee lammella siellä pesivien joutsenten kanssa.

Mukavia sienestys- ja marjastuspäiviä kaikille!









4 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Täällä ei sienistä tietoakaan, on niin kuivaa.
Mukavan näköisiä miesten sukkia olet neulonut.
Mukavaa viikkoa siulle:)

Kvilttaaja kirjoitti...

Tiedostojen oleminen väärässä paikassa on hoidettavissa ns. pilvipalveluilla, vaikka Googlen Picasalla tai Dropboxilla. Tyrkkäät vastaisuudessa tiedostot sinne ja voit millä tahansa tietokoneella päästä niihin käsiksi. Tiedostot pysyvät ominasi, kun laitat ne kansioon, jota et jaa muille. Picasaahan käytät nyt jo Blogspotin kuvien hallintaan.

Tanja kirjoitti...

Oi, mikä sienisaalis :-) Täällä etelässä voi vain haaveilla moisesta.

Anitta kirjoitti...

Kiva kun kävit moikkaamassa.
Täällä en ole nähnyt myynnissä kuin virolaisia kanttarelleja. Hietalahden halliin on kävelymatka, mutta pitäis käydä katsastamassa kauppatorin tarjontaakin.