sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pientä tilkkuilua ja messut!





Ostokseni ovat tässä: Tilkkuiluun ohutta polyesterihuopaa ja neulontaa varten Lapaset-ohjekirja 
ja kimallelankaa joulupalloihin.
Oikealla hopeatöitä varten erilaisia tarvikkeita ja helmitöihin edessä olevat "langat".

Tampereella tuli käytyä lauantaina kässämarttabussilla Hesasta. Messuilla oli todella paljon nähtävää enkä varmaan edes kaikkea nähnyt vaikka kolme hallia kiertelin kaikki kahteen kertaan. Senkin opin että jos jokin tavara pistää miettimään että toi olis kiva, niin se pitää myös heti ostaa eikä jättää siihen. Enpä sitten enään löytänytkään sitä myyntikojua kun oikein lähdin etsimään.


Norjalaiset joulupallomiehet näin ja heidän ihanan mustan villakoiransa.
Samaa tässä toistan kuin varmaan moni muukin, ihmisiä oli paljon ja siellä oli kuuma, onneksi oli vesipullo mukana. 

Tässä muutama kuva messuilta joissa oli yleinen kuvauskielto myyjien tuotteisiin.

Sukkakisan satoa hauskassa joulukuusessa

 
Taito Pirkanmaan tallukkaita

Koulutuskeskus Tavastian Lasipuu

Neulekahvilassa piti tietysti neuloa, tässä menomatkalla aloitettu miehen kaulaliina siitä ruåttista ostetusta Fabelin sukkalangasta. Terveisiä Euraan kahdelle mukavalle tilkkuilevalle rouvalle kahviseurasta.

Mitäs nämä on?
 







  

 
Jouluhiiret tilkkukurssin opettajan ohjeilla.

 Sytomyssyjä on valmistunut kaksi

Vauvamyssyjä kätilöopistolle

Joskus aloitetut pussukat saivat vetoketjun


Minun viimeinen Muumilaaksolainen - Muumi!

Muumilaaksolaisia on blogissani seikkaillut nyt 8 viikkoa , ryhmäkuva tulee ensi sunnuntaina.


Mukavaa viikonalkua t. Lea P


4 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Sinulla on ollut sekä antoisa että tuottoisa viikonloppu! Hiiret ovat söpöjä :)

kosotäti kirjoitti...

Tuolla messuilla on varmasti ollut antoisa käydä.
Nuo hiiret valloitti miut, ihania.

Anitta kirjoitti...

Lentokentalle lahtoa odotellessa poikkesin muutamaan blogiin.
Onpa ihania kuvia, oi, oi.

Anonyymi kirjoitti...

Vieläkö muumit löytyvät?