sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tilkkutöitä ja sukkia!


Piiiitkästä aikaa jotain tilkkutyön näköistä, edes. Ylläoleva käsinommeltu tilkkutyö on tämän syksyn ensimmäiseni Työviksen Oulunkylän päivätilkkuilijoissa. Tämä on kaukana siitä miltä tämän pitäisi oikeasti näyttää, ihan liian siisti ja siitä tietää heti mitä esittää. Täytyy varmaan tehdä toinen joka olisi jonkin verran annetun ohjeen mukainen.

Viime tiistaina valmistui sitten tämä kissablokki joka oli vähän vaiheessa edellisessä postauksessa, menee joko tyynyyn tai kässäpussiin. Jostain pitäisi löytää myös edellisen kurssin harjoitustyöt ja käyttää nekin johonkin järkevään eikä jättää kuleksimaan.

Keskiviikkona oli sivujuonena kurssilla hainhammasblokki johonka sitten melkein kaikki hurahtivat. Olin ottanut mukaan 50-vuotta vanhaa Metsovaaraa, jämän, joka jäi keinunkatoksesta jäljelle ja samanlaatuista joskus Ikeasta ostettua kangasta joka mielestäni sopi tämän punaisen rinnalle.

Tästä tulee sitten kassi, jatkan jalostamista ensi keskiviikkona.

12+12 hammasta on ommeltu lieriöksi (korkeus 25 cm).
Hampaat leikattuna poikki.

Hampaiden neljä alinta riviä käännettyinä ylösalaisin. Ylinkin olisi pitänyt 
mutta pidän tästä tällaisena enemmän.

Hampaat ommeltuna yhteen. Tähän kuuluisi myös toinen samanlainen vastakkain tämän kanssa jotta olisi oikeanlainen, onneksi tuo punainen kangas riittää enään kassin pohjaosaan joten minulla tämä jää sitten tähän.
Sukkasatoon olen neulonut sukkia. Pienet valkoiset ovat lasten kokoa 25, sinikirjavat kokoa 42 ja vihreäkirjavat Körttisukat kokoa 45. Näistä sinikirjavat ovat malliltaan Neula&Puikko ja lasten sukissa on kahdensilmukan palmikkoa. Körttisukkien ohjeeksi löysin hyvät kuvat täältä.
 Tästä päivästä lähtien julkaisen myös kuvia Muumilaakson henkilöistä ja ensimmäisenä esittelen lempiasukkini Pikkumyyn. Seuraavan näet ensi sunnuntaina.

Mukavaa alkavaa viikkoa, t. Lea P.

8 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Onpas aika hauska tuo hainhammas. Oikein kauniit väritkin.
Nuo sukat on kaikki kauniita.
Sulla taitaa olla muumilaaksolaisia enemmänkin. Jännä odotelle mitä esittelet seuraavilla kerroilla.

-maria- kirjoitti...

Kauniita sukkia kaikki, minun suosikeikseni nousevat nuo sini-harmaat!

Kvilttaaja kirjoitti...

Ihania sukkia. Oot edistynyt hienosti hainhampaiden kanssa. Tulen jälkijunassa. Kokosin varikseni yhteen ja se taitaa riittää tämän päivän ompeluksiksi.

kosotäti kirjoitti...

Tosi kivan näköistä tuo hainhammas.

Upeita sukkaia,

Tiinatei kirjoitti...

Oletpa ollut ahkera! Tuo hainhammas on ihan uusi juttu minulle, ei ihme, sttä siihen on hurahdettu.

KristiinaS kirjoitti...

Kivoja töitä, ja nättejä. Mä vaan en vieläkään pääse jyvälle tilkkuilusta, siis ei kolahda yhtään.
Muumeja sitt odotellaan! Taisit koukuttaa ainakin Anittan ja mut sunnuntaivisiitille blogiisi:)

paivis kirjoitti...

Hauskoja blokkeja sekä kissa- että hainhammasblokit.

Lea P kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteista! Tämä pistää ompelemaan nuo kassitekeleet valmiiksi.