maanantai 23. tammikuuta 2017

Sinivalkoista




Naamakirjan Tilkusta asiaa ryhmässä kerätään omaan albumiinsa sinivalkoisia töitä, vanhoja ja uusia, maamme 100-vuotisjuhlamuistoiksi ja päätinpä minäkin pistää korteni kekoon. Vuodesta 1993 alkunsa saaneesta tilkkuhulluudesta minulla ei ollut (ainakaan muistaakseni) yhden ainokaista sinivalkoista työtä.  Tässä sitten valmistuu omani ja tuloksena olevan pienen peiton kokoa 95 x 122 cm aion lahjoittaa uuteen lastensairaalaan.
Kankaiksi valikoitui sinivalkoisia Marimekkoja. Ruudun/blokin koko leikattuna oli 15 x 15 cm.



Tässä alkusuunnitelmaa peiton pintaan.



Etupuoli kehyksineen ommeltuna, alla taustapuoli.


Väliin tulee puuvillavanu ja tikkauksen teen koneella. Toivon tämän valmistuvan pikapuoliin ja laitan valmiista peitosta kuvan keväämmällä.

***********************************************
Oulunkylän Työviksen tilkkukurssilla Ulla Meskasen  ohjauksessa opeteltiin kaarevien saumojen ompelua,  mallina on Flowering snowball.
Kerrankin olin ahkera ja tein "kotiläksyt" ja sain silputtua tuon kummallisen ruskea-oranssin afrikkalaisvaikutteisen kankaan tähän 55 x 55 cm kokoiseen seinäkoristeeseen, ihan ohuen 
vanun laitan väliin ja koneella tikkaan luultavasti noita ympyröitä matkien.


Tytär onneksi halusi tämän seinälleen joten ei jää itselle kaapin täytteeksi.

********************************************


Vauvasukkia on tullut tikutettua muutamat myös sinivalkoisina.

************************************************



Viikon kohokohta oli torstainen Syyringin tilaama opastettu tutustuminen Kusama-näyttelyyn.
Nyt taitaa jossain vaiheessa pilkut vallata omiakin tilkkutöitä.


*************************************
Kiitokset kommenteistanne edelliseen ja mukavia tammikuun loppupäiviä!

8 kommenttia:

Lezzie kirjoitti...

Tuo oranssi on kyllä ihana katseenvangitsija seinällä. Olen joskus yrittänyt tilkkutöitä tehdä mutta tuntui aina että ne eivät sovi kuitenkaan keskenään. Lähinnä valkoinen oli ongelmallinen tilkuissa. Tuntui että sävyt eivät täsmänneet keskenään.

Kvilttaaja kirjoitti...

MIkä silmänkääntötemppu. Hurja afrikkalainen kangas näyttää ihan kesyltä oranssin rinnalla. Tosi magee yhdistelmä. Saitko siis pilkkukuumeen Kusaman näyttelyssä?

Irma kirjoitti...

Sinivalkoinen lastenpeitto on selkeä ja kaunis. Ajatus lahjoituksesta mukava:)

Tilkkureppu kirjoitti...

Upea sinivalkoinen peitto!

Marle kirjoitti...

Marimekko-peitto on niin ihana! Onnellinen se lapsonen, joka tuon alla tai päällä saa lepäillä. Hieno seinävaate. Aika riehakas tuo afrikkalainen, mutta loistava pari oranssille. Ja miten hienosti palat osuu kohdakkain! Sukkasato kasvaa, olet ahkera.

KristiinaS kirjoitti...

Ihanan peiton oot tekemässä ja hyvä lahjoituskohde. Ja sukkia oot monet tehny, mä taidan jättää väliin sekä vauva- että veteraanisukat.

Anitta kirjoitti...

Onpa mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea sinivalkoista sinulta löytyykään. Vauvasukkiin olenkin jo osallistunut parilla parilla.

*VEKKI* kirjoitti...

Sinulla taitaa olla sininen kausi menossa. Tosi upeita värejä kaikissa töissä. Hieno on tuo peitto.