sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mökkeilyä ja ompelua



 Joku fiksu henkilö on sanonut että "lanka tulee langan luo" ja niin on minullekin käynyt, uusia ei voi/saa ostaa kun lankoja tulee ihan itsekseen ja pyytämättä.
Yllä on käsinkehrättyjä villalankoja 3,5 kiloa + n. 500 g tehdaslankoja, kaikki samasta osoitteesta.
Langat oli lahjoittajan äiti kehrännyt joskus vuosia sitten ja niitä oli säilytetty ulkotiloissa hiirien ym. ötököitten temmellyskenttänä. Langat oli tiukoilla kerillä ja pesemättömiä ja sain sormiini mukavat ruskeat raidat kun niitä kerinpuille kiertelin saadakseni vyyhdit aikaiseksi. Onneksi mökkiviikkoa suosivat kauniit ja aurinkoiset lämpimät päivät joten homman sai tehtyä ulkona. Pesuhommiin alan sitten kun loppukuusta asetumme mökkieloon kesän ajaksi. Saas nähdä häviääkö narumaisuus langoista yhtään pesun yhteydessä, kierrettä langoissa on nimittäin todella paljon.

 

Paljoa ei langoista roskaa jäänyt ja hiirten tai koipörriäisten puremista pätkistä virkkasin kaksi ampiaispesää pelottelemaan amppareita että luulevat tilan jo olevan asutun, ripustan nämä liitereitten kattoon. Loppulangat sain hyvin tungettua näiden sisään.



Lahjoina on tulleet nämäkin langat, kiitos M ja A. 

 ********************************


Mökkiviikolla huomasin paikallislehdessä kivan tapahtuman, kirjastossa oli mahdollisuus osallistua tapahtumaan jossa sai opastusta Irlantilaiseen virkkaukseen.  Vasemmalla ohjaajan Eila Smuran virkkaaman ison huivin kulma, keskellä uusi huivialoitus johon seuraavaksi tulee nuo välivirkkaukset ja oikealla minun harjoitukseni lehdestä ja kukasta. Viininpunainen huivi on virkattu ihanasta ja ohuesta silkkivillasta.  Kivaa oli oppia uutta mutta taitaa jäädä minulta tämä piperrystyyli takavasemmalle.

****************************************
Ja sitten siihen ompeluun, olin muuten tosi kivalla kurssilla 7-8.5. 
Make Bra:n kurssilla tehtiin rintaliivit omilla mitoilla, kursseista löytyy tietoa täältä.
 

Yläkuvassa ensimmäiset omien mittojen mukaan tekemäni liivit ja kyllä tuli mukavat, näistä ei olkaimet tipahtele ja ovat tosi istuvat päällä. Kaikki materiaalit kuuluivat kurssin hintaan ja niistä saa aikaiseksi vielä toisetkin liivit, vain päällysmateriaali pitää hankkia itse seuraaviin. Myös pikkuhousukaavat tulivat mukana.


Ryhmäkuvassa eri tekijöiden liivit, ihan kaikkien yhdeksän kurssilaisen teokset eivät tähän ehtineet.
Oikeassa reunassa ahkerimman ompelijan kahdet liivit, ylempänä lehmät laitumella ja alempana Super Mario vauhdissa.  Mitähän kivaa kuosia sitä etsisi niihin toisiin omiin rintsikoihin?

*****************************

Kiitos kommenteistanne edelliseen ja mukavaa ja aurinkoista toukokuun jatkoa!



8 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Kauheasti olet taas kerennyt. Hienoa, että Make bra kurssi onnistui kohdallasi. Toisenlaisia kokemuksiakin on lähipiirissä. Kivannäköistä tuo irlantilainen virkkaus.

Tilkkureppu kirjoitti...

No jo on taas paljon keritty ja tehty:) Ahkera ja ehtiväinen olet.
Kaunista virkkausta. Monet kehuvat tuota Make bra kurssia.

*VEKKI* kirjoitti...

Kova homma langoissa, mutta ovathan ne aivan upeita käsinkehrättyjä. Tuollainen liivikurssi olisikin kiva.

Marle kirjoitti...

Lanka-Lean käsityökammari esittelee muutaman kerän! Virkkaus näyttää kiinnostavalta, vaikka en varmaan jaksaisi kolmea kukkaa enempää tehdä. Rintsikoista on tullut tosi upeita! Mieti seuraaviin joku oikein järeä kuosi!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, neuvoja ideoita kyselisin langanpesuun liittyen. Minulla on kauan varastoituja villalankoja, myös sekoitelankoja, ja olen niitä pessyt käsin ja koneessa. Liottanut etikassa ja tuulettanut. Haju vaan pysyy. Onko sinun langoissasi paljon hajua? Miten aiot lankasi pestä ja saada mahdollisen tunkan hajun pois? Harmittaa jos hajua ei pesemällä pois saa. Hyvät neuvot olisivat nyt mieluisia : /

Tälläisia pähkäilee saara

KristiinaS kirjoitti...

No on sulla lankaa. Tuosta saa vaikk huovutettavia istuinalusia jos ei muuhun hienompaan käy.
Voi hitsi ku kiva kurssi on ollut. Noihin tarvii varmaan jonkun paremman ompelukoneen, ihan karvalakkikoneella ei kait onnistu, vai mitä. Karnasta sitt seuraavalla kerralla kassillinen rintsika tarvikkeita.

Lea P kirjoitti...

Kristiinalle: ihan tavallinen ompelukone kera suoran ja siksakin riittää ja terävät neulat, Karnasta tulee seuraavalla kerralla hankittua varmaan just näitä liivitarvikkeita.

Anonyymille: Itse kyselin Rukkikuiskaajalta/Laura Hämäri kässämarttojen iskunauhaoppi-illassa vinkkiä lankojen pesuun ja sain seuraavia ohjeita:
Kädenlämpöistä vettä johon tilkka fairyä ja langat siihen vuorokaudeksi, sitten tarpeelliset huuhtelukerrat kädenlämpöisellä vedellä ja vedet pois langoista puristelemalla, vääntää ei turhaan pitäisi. Jos pesun jälkeen ovat vielä kovin rasvaiset niin liotus alusta lämpöisemmällä vedellä jotta rasva irtoaa. Tämä oli ohje noille lammaslangoille.
Sinun ongelmasi on vähän toinen kuin minulla mutta itse saattaisin kokeilla tätä pitkää liotustemppua myös noihin omiin tehdaslankoihini.
Kesäkuussa varmaankin laitan tänne tietoa miten homma onnistui.

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja kiitos kun vastasit Lea!
Meidän haasteemme voivat olla tosiaan olla hieman erilaiset. Sinulla lika varmastikin poistuu Fairyn ja rasvan mukana. Kyseinen aine on aivan oivallinen rasvan poistaja ja sillähän lähtee myös pihka!

Mutta voisihan tuota vielä kokeilla. Tällä hetkellä langat ovat sen verran hajuisia, ettei niitä voi käyttää eli eivät voi Fairykylvyssä pilallekaan mennä ; )

Parempaa onnea sinulle lankojen pesemiseen toivottelee
saara