sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Sukkia, sukkia...ja pipo

Missä neuloimme kerran -blogissa on jälleen ohjeet kalenterisukkiin ja taas piti sitten minunkin aloittaa uudet sukat vaikka entiset kahdelta joululta ovat vielä ihan käyttökelpoiset. Mutta kun näitä on niin kiva tehdä, joka päivä tulee uudet ohjeet ja tänä vuonna nämä neulotaan kirjoneuleena niin että sama pohjaväri kulkee läpi koko sukan. Ensin innoissani tein punaiset varvasosiot mutta kohta huomasin että saattaa olla liian vaikea väri yhdistää siihen muita, etenkään punaisia joita varmaan matkan varrella tulee laitettavaksi. Tämä kaunis vaalea beessi lanka löytyi sitten villaLanka-liikkeestä Kalliossa ja  on muuten tosi hyvä lanka tikutella 2mm puikoilla.
Vasemmalla on sukka A ja oikealla sukka B, suosittelen kurkkausta värienetsintäohjeistukseen, meinasi ihan alkuun mennä meikäläiseltäkin sormi suuhun.


Eihän niitä hyviä varpaita voinut jättää käyttämättä tai purkaa vaan aloitin niistä sitten toiset sukat 2 mm puikoilla ja kaveriksi valitsin tuollaisen valmiiksi pätkävärjätyn turkoosi-harmaan langan.  Nämä valmistuu nopeammin kun ei tarvitse odotella päivittäistä ohjeistusta lankojen väreihin.
 

Syksyllä tuli hankittua Novitan heijastavaa lankaa kaksi 50 g kerää ja kaiken sain menemään tähän pipoon.  Riittämiseen vaikutti varmaan vääränkokoiset puikot, minulla oli vain 8mm kokoiset kun vyötteessä oli suosituksena 10mm. Resoriosa on tehty 7 silmukan ainaoikein neuleena ja sen ympyräksi ompelun jälkeen reunasta poimittu 56 silmukkaa.
Tähän kun lisää parit heijastimet takkiin ja laukkuun riippumaan niin luulisi tulevan nähdyksi kadulla kulkiessa ja etenkin katuvalottomilla teillä.

***************************************

Kiitos kommenteistanne edelliseen ja mukavaa viikonalkua!

 

5 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Hienoja sukkia tulossa. Voipi autoilijat kauhistua, kun näkevät heijastavan pään leijuvan ilmassa, jos muut vaatteesi ovat tummat ;)

kosotäti kirjoitti...

Joulukalenterisukkien valmistumista on aina mukava seurata, niistä kun tulee kaikista erilaisia.
Hyvän näköinen pipo tarpeellinen näissä pimeissä keleissä.

Marle kirjoitti...

Sukista tulee varmasti ihanat! Minulla ei ole noin ohuita lankoja semmoisia määriä, että saisin kivoja värejä tikutelluksi. Ihastusta herättää myös nuo sinun puikot. Pipo on hvä turvatavara.

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi nättejä kaikki ja niin tarpeellisia ainakin tämmöiselle vilukissalle.

Unknown kirjoitti...

thanks a lot admin on your information and sorry permission share
pengoatan untuk sembuhkan aneurisma otak,bahaya radang kandung empedu,cara mengatasi vertigo yang sering kambuh,cara menyembuhkan payudara bengkak,cara alami mengobati kanker payudara,obat penghilang kerutan di wajah tradisional,obat penghilang bopeng di wajah tradisional,obat pereda radang amandel tradisional,pengobatan tradisional mata silinder,pengobatan tradisional kanker lambung stadium 1-4,cara menetralkan asam lambung dengan cepat,suplemen penambah berat badan terbukti ampuh,pengobatan tradisional kanker tulang,pengobatan tradisional perlemakan hati (fatty liver),cara mengobati penyakit endokarditis,pengobatan mata ikan tanpa operasi,bahaya kista ovarium pecah,cara mengobati nyeri punggung selama kehamilan,cara cepat menghilangkan alergi kulit,cara alami menyembuhkan mata katarak,cara menyembuhkan batuk berdahak,cara mengatasi lambung panas dan perih,cara mengobati pengapuran sendi lutut,cara mengobati diabetes gestational,cara alami menurunkan sgpt dan sgot,cara menyembuhkan kanker pankreas,cara alami menyembuhkan tumor rahang,obat kanker lifoma tradisional,suplemen kesehatan bagi penderita kanker payudara,cara menyembuhkan kista endometriosis,ganoderma plus capsule,pengobatan alternatif pemecah batu ginjal,obat penghilang benjolan di leher sebelah kiri tradisional,obat penghancur kanker tulang tradisional,pengobatan untuk sembuhkan prostatitis kronis dan akut