sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikkujoulu-matto-muuttoviikko


Sain KristiinaS-ystävältä joulutervehdyksen joka oli paketoitu kukkapaketiksi. Sieltä löytyi tämä ihana joulukukkaliina ja tuikkulasi kynttilöineen (laitoin suolaa tuikun alle lumeksi). Kirjekuoressa oli tuo hieno kortti ja sain terveisiä myös Hali-kisulta. Kiitos vielä kerran!


Olin varannut Sauna-baarista, Maunulan asukastalolta,  kangaspuut kahdeksi viikoksi ja kolme mattoa sain aikaiseksi, yhteinen loimipituus josta maksoin oli 5,95 cm. Värit eivät tässä vastaa ihan totuutta mutta tuo ylin matto on mielestäni Lemmikki, on niin hennon sinipunainen että lemmikit mökin pihalla tulevat mieleen.


Mun ompelu-askartelu-aarrearkku-huoneessa näyttää nyt tältä. Vaihdettiin miehen kanssa nukkumaan tähän pienempään ja minä sain itselleni sen neljä neliötä isomman.  Tässä on vielä vähän virittelemistä kun ikkunassa ei ole pimennyskaihtimia ja ulkopuolella on katuvalo, siksi työvalaisin on nyt verhotankona marikankaalle.
Laitan lisäkuvia sitten kun muutto naapurihuoneeseen on valmis. Sen verran voin kertoa että ihmeen paljon sitä tavaraa oli mahtunut tähän pienempään huoneeseen koska yhtä nopeasti ne eivät paikkaansa löydä kuin tyhjennettäessä meni aikaa.

Joku tuolla Beatles-kukkarossa kyseli tarvikkeita kukkaron tekemiseen, Cloverilta löytyy ja Suomessa ainakin Tilkkutarhalta. 

Mukavaa joulukuun alkua kaikille.

7 kommenttia:

Tilkkureppu kirjoitti...

Kivat lahjat olet saanut ystävältä ja jännää nähdä uusi ompeluhuone.
Mukavaa adventtia ja joulunodotusta sinullekin!

Tilkkureppu kirjoitti...

Jäi vielä sanomatta, että monta mattoa olet kutonutkin kangaspuilla ja kauniin värisiä.

Anitta kirjoitti...

Kaunis liina ja kiva kortti.
Oletpa ahkeroinut kangaspuiden parissa. Räsymatot on ihania lattialla.

kosotäti kirjoitti...

Mukavien asioiden merkissa siun joulukuu alkoikin,liina on ihana niin joulunen ja upeita mattojakin olet kutonut.
Oikein iloista joulukuun alkua.

Marle kirjoitti...

Kristiina on niin taitava! Minä pidän matoista, etenkin tuollaisista perusmatoista. Kyllä on ihana se sinun miehesi kun antoi sinulle sen ison huoneen! Muuossa on varmasti ollut aikamoinen urakka.

Tiinatei kirjoitti...

Kauniita, perinteisiä mattoja! Huoneiden vaihto on järkevää, makuuhuoneeksi riittää tila, johon sänky mahtuu. Käsityöt tarvitsevat tilaa!

Unknown kirjoitti...

Ihanat Räsymatot ja mukava lahja piristys ystävältä. Mullakin on oma ompeluhuone yläkerrassa. Sinne on mukava paeta arjen harmautta suunnittelemaan ja toteuttamaan.