sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Satokausi jatkuu!

Tästä taitaa tulla pitkä tarina, viime sunnuntain postaus kun jäi väliin. Syksyn satoa on tullut keräiltyä, kuivattua, pakastettua ja soseutettua.


Tässä on viikon 33 sieni- ja puolukkasaaliit.


Männynherkkutatit ovat alkaneet nousta kuin myös rouskutkin. Viikon 34 saalista.


Mun pitäis varmaan ommella itselle ihan oikea puhelin/kamera-pussukka ettei tarvitsisi valjastaa meikkipussia matonkuteen ja hakaneulojen kanssa siihen hommaan. Vaikka ihan hyvin tämäkin viritys toimi.

********************************************

Käenkaalimehu oli näin herkullisen punaista.


Vasemmalla on värjäyksen oheistoiminnat näytillä. Koska lämpötilaa pitää vahtia niin samalla voi nautiskella kahvia ja perata edellisen päivän kanttarellit.
Ylimpänä on keitos lankoineen odottamassa alunan lisäystä, väri muuttuikin sen jälkeen mustanpuhuvaksi (kesk.) Alimpana on pusseissa uineet kerät, kaksi beessiä Nallekerää muuttui harmaiksi ja valkoinen Wool vaalean turkoosiksi.  Lankoja oli 217 g, vähemmällä lankamäärällä olisin varmaankin saanut tummemman värin. Jospa ensi kesänä tekisi niinkuin ohjeistetaan.


Tässä olisi sitten pliisujen värjäysten vastakohta, ikivanhaa Katariina käsityölankaa jonka ostin mökkipaikkakunnan kirppikseltä. Oli niin mahtavan väristä että pakko oli ostaa. Väri on itselle ihan vieras joten taitaa päätyä sukiksi.


Ilmoittauduin mukaan Sukkasato13 ja pääsin Hillokellariin säilömään tekemisiäni.
Kuvassa on mukana myös ihan hirveän ohuita lankoja joihin pitää kätköistä löytää vielä ohut yksivärinen lanka rinnalle että pääsisi edes 2,5 mm puikoilla hommiin.

****************************************


Omenapiirakka pannupullapohjalla, olkaa hyvä!

Ja tässä resepti pieneen mökkihellaan:
(Ensimmäiseksi laita uuni kuumenemaan 180°:een)
(kkp = kahvikuppi)

1 muna ja 1 kkp sokeria vaahdotetaan, lisätään 1,5 kkp maitoa tai vettä.
2 kkp vehnäjauhoja sekoitetaan 1,5 tl leivinjauhetta 
(lisäksi 1,5 vaniljasokeria TAI 1,5 tl kardemummaa)
Viimeiseksi 0,5 kkp sulatettua voita (paras) tai rypsiöljyä

Kaada taikina voideltuun tai paperoituun vuokaan ja siihen omenaviipaleet, päälle kanelia ja sokeria, uuniin n. 20 - 30 min.

Voit kaksinkertaistaa reseptin ainemäärät niin saat 50/60 cm leveään uunipeltiin sopivan annoksen.
Päälle voi omenien sijasta laittaa marjoja tai vain raesokeria. 
Isomman uunin lämpötilan pitää olla 200°.

***************************************


Viikon eläiminä esiintyvät takapenkiltä kurkistava Sancha ja isoksi kasvanut piharusakko.


Mukavaa alkavaa viikkoa, t. Lea P.

5 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Oi, mikä määrä puolukoita ja muuta syksyn satoa.
Tuota piirakkaohjetta pitää kyllä kokeilla

Anitta kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
kosotäti kirjoitti...

Ihan ensiksi, kiitos tuosta ohjeesta, tuota miun tätini leipoi aina ja surimme hänen kuoltuaan että resepti jäi saamatta, mutta nyt päästään taas herkuttelemaan tädin kakulla:))

Ihania lankoja, nuo itse värjätyt ja kaupasta ostetut ja mikä saalis metsän antimia.

kio kirjoitti...

ihana saalis. Mä ohimennen katselin puolukoita, osa on vielä raakoja, ja osa kypsiä. Sun kuvaamat on kauttaaltaan jo kypsyneet.

Pirena kirjoitti...

Ihania kuvia ja lankoja myös. Kiitti tuosta piirakkaohjeesta. Meillä on tuossa pihakeittiössä roskiksesta löydetty pieni hella, johon tuo piirakka-annos on ihan sopiva.