sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Jämäilyä ja messuilua!

 Jämäkuu 2013 on menossa monella neulomistakin harrastavalla bloggaajalla. Ajalla 15.4. - 31.5. mukaan ilmoittautuneet raportoivat tekemisistään Jämäblogiin. Käykää katsomassa mitä kaikkea kivaa saa aikaiseksi ihan pienistäkin lankamääristä.

Minulla on syntyneet nämä neule- ja virkkaustyöt, eilen messuilla aloitin sinisen huivin samalla mallilla kuin tässä näkyvät kaksi kirjavaa huivia. Huivin ohjeen löydät Tiuhaan tahtiin - blogista, huivipostauksen lopusta, sen voi sieltä kopioida itselleen jos tykästyy malliin.

Hesan messuilla tavattiin Anittan ja Kristiinan kanssa, kaikkea kivaa nähtiin ja tarpeellista ostettiinkin, viereisessä kuvassa minun ostokseni: Ihana kirjoneulekirja, 2 valkosipuli-inkivääri-ym. raastinta (toinen tyttärelle) ja tietenkin niin tarpeellisia kankaita, päällimmäisessä on ihan pikkuruisia siilejä.


Vasemmanpuoleisessa kuvassa on melkein kuva-arvoitus, kuvasta löytyy peiton lisäksi myös koirulimme. Tytär neuloi kaikenlaisista ihanista ei market-langoista koiralle peiton ja virkkasi reunaosan. Peitto on aloitettu keskeltä 8-silmukalla. Peiton väri on kyllä huomattavasti herkullisempi luonnossa. Ja juu, koira makoilee sohvalla ja minulla on oma paikkani sitten toisessa päässä,  hyvin harvoin siihen muita mahtuukaan.

Kiitos ihanista kommenteista edelliseen Pikkuruista-postaukseen ja mukavaa viikonalkua!

PS. Simat on pullotettu ja vappuaamuna aion paistaa donitseja, mites siellä?

PS.2. Joskus ennen tehtyä jatkuu kun saan valokuvat kopioitua masiinalle.

10 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Kivoja ja näyttäviä töitä saa näköjään jämälangoistakin.
Messuilla oli kiva poiketa. Sinä löysit sieltä hyviä ostoksia.
Onpas koirli hyvin piiloutunut sohvan kuvioihin. Toivottavasti et sentään vahingossa istu päälle.
Simat on tekemättä ja munkeista ei tietoakaan, tippaleipiä en ole ikinä tehnyt.

Tilkkureppu kirjoitti...

Kivoja töitä jämälankoista, vähän sama kun jämäkankaistakin saa tehtyä kaikkea kivaa.
Harmi kun nuo messut ovat niin kaukana! Ihana kangas tuo päällimmäinen.
Hauskasti koiruli on maastoutunut sohvaan ja peitto on kaunis.
Simaa ja munkkeja en ole tehnyt muutamaan vuoteen ja sama teema jatkuu tänäkin vuonna.

WionaDoe kirjoitti...

Pakko kyllä kokeilla tuota huivia itsekin! Aivan ihana :)

kosotäti kirjoitti...

Ihanaa kun huiveja tulee vastaan monesta blogista, upeita värejä siun tekemissä.
Mie suunnitelen jo seuraavaa:)))

KristiinaS kirjoitti...

Kiva oli treffata vaikkakin pikaisesti.
Mä jo unohdin miten siitä raastimesta ne mössöt saa pois? Mä valkaaria raastoin mutt sitt en saanu niitä astiasta pois kunnolla, arrg.

Marle kirjoitti...

Tosi kivoja ja kauniita töitä olet jämistä saanut aikaiseksi. Kankaat houkuttelevia. Minä en käynyt koko messuilla, ei jotenkin sytyttänyt. Koiruus on hyvin maastoutunut hienon uuden peittonsa alle. En olisi sitä huomannut ellet olisi sanonut, niin on sohvan värinen.

Tanja kirjoitti...

Minäkin olin messuilla eilen, mutta eipä törmätty. Eva-Lisan sen sijaan tapasin. Ja ostin samanlaisen raastimen kuin sinä :-)

Sima on ostettu kaupasta ja huomenna teen donitseja (uusi kokeilu) ja tippaleipiä.

Sari Räsänen kirjoitti...

Kaikenlaisia herkkuja sitä saakin aikaiseksi jämälangoista!!

kio kirjoitti...

olisi koiruli jäänyt huomaamatta ellet olisi sanonut :) hauskaa vappua!

Kaye kirjoitti...

Kiva joukko projekteja siinä valmiina :) Harmi kun en tänä vuonna käynyt messuilla, olisi kyllä ollut hauska käydä siellä taas. Ja koira kyllä todellakin jäi aluksi näkemättä :D

Täällä munkit on paistettu tänään aamusta, nyt voi viedä sitten vähän vanhemmillenikin maisteltavaa :)