sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Keskeneräinen


Kässämartoilla oli maanantaina vuoden ensimmäinen tapaaminen Uudenmaan Marttojen kurssitiloissa Lapinlahdenkadulla ja aiheena Qvidi-Mina-jakku ja siitä kertomassa Leena Eskelinen.

Vuonna 2008 keväällä olin aloittanut työviksen kurssilla Qvidi-Mina-jakun tekemisen ja kuten kuvasta näkyy se on edelleenkin kesken. Aluksi väkersin noita pieniä kolmikerroksisia isoäidin-neliöitä hyvinkin ahkerasti mutta sitten tuli kesä ja johonkin se innostus hiipui. Neliön koko on noin 5x5 cm ja lankoina käytetään erivärisiä ohuita villalankoja joita sitten yhdistellään mielen mukaan keskenään. Ruutuja jakkuun tulee n. 600 ja puolikasneliöt vielä reunoja varten.

Nyt tämä pohja/asettelukaava kaikkine neliöineen on tyttärelläni joka lupasi tehdä siihen väriasettelun. Hänellä on huomattavasti parempi värisilmä kuin itselläni ja odotan jännittyneenä mitä näistä syntyy. Palat yhdistetään ensin kevyesti "harsimalla", sovitetaan, tehdään mahdolliset muutokset ja sitten vasta ommellaan kasaan. 
Vielä tähän päälle tulee reunavirkkaukset, napituslista ja napit. 
Saas nähdä valmistuuko tänä vuonna?


Eilen olin KristiinaS:n luona tupareissa puikottelemassa ja siellä tapasin myös Anittan joka kertoi siivoilevansa lankojaan ja haluavansa eroon erinäisestä määrästä jämälankoja ja "puhumattomia". Niinpä sitten tänään tavattiin aamupäivällä kahvin merkeissä kera maukkaan täytekakun ja nappasin itselleni tällaisen valikoiman lankoja plus helmiä ja erikoistavarana vatupassin.  Näistä syntyy monta vauva- ja sytomyssyä. 
Vaihtarina lupasin kyläillä hänen luonaan ompelukoneen kanssa.

Viime vuoden lopussa ja vuoden vaihteessa on valmistunut muutamia neuleita, siniset sukat on itselleni ja muut lastenkokoiset lahjuksiksi.


Mukavaa alkavaa viikkoa!



12 kommenttia:

Marle kirjoitti...

Voi vitsi Lea, tosta jakusta tulee upea! Ajattele miten ihanaa, kohta se on valmis. Seurasin joskus Ingan Qvidi Mina-jakun valmistumista. Tavattoman paljon noilta sinun puikloilta tulee tavaraa!

KristiinaS kirjoitti...

Vatupassi on aika erikoinen tavara saatavaksi. On vähän samassa sarjassa ku kiuaskivet;)

Kvilttaaja kirjoitti...

Aina pitää oppia jotain uutta. En ollut eläissäni kuullut mistään Qvidi-Minasta. Tein noista isoäidin paloista sänkypeiton, jonka aloitin 64 ja se valmistuin vuonna 74 tai aikaisemmin. Peitto on tallella edelleen. Mallin otin ranskalaisesta Elle-lehdestä.

Anitta kirjoitti...

Odottelen mielenkiinnolla Qvidi-Minasi valmistumista. Näyttää tosi herkulliselta.
Hyvä jos langat tulevat käyttöön ja jos vielä saan ompelukonenpalvelua niin se on jo ihan huippua.

Anitta kirjoitti...

Sain muuten aikoinaan sen vatupassin veljen perintönä kun en ottanut mopoa enkä kalastusvehkeitä. Mopo olisi kyllä muuten kelvannut, mutta vähän hankala kuljettaa bussissa ja junassa ja liian pitkä matka körötellä Rovaniemeltä sillä. Pikkusaha ja hiomaliippa mulla vielä on. :)

Tilkkureppu kirjoitti...

Onpa pieniä palasia, näyttää ihanan värisiltä!
Jakusta tulee varmasti hieno.

Katju kirjoitti...

Huisi tuo sun jakku-projekti. Upea ja kaunis, mutta oi niin suurtöinen. Mä voinkin ens kerralla tuo jämälankoja, keriä sieltä sun täältä jäänyt yli, niin saat tai jos joku muu niistä innostuu.

Lea P kirjoitti...

Ihania kommentteja, kiitos!

Marle: Toivon minäkin että valmistuu...?
KristiinaS: Sinulta saadut kiuaskivet odottaa mökillä lämpimämpiä ilmoja että pääsevät kiukaaseen vaihtareina.
Kvilttaaja: Tämä taitaa olla melko universaali virkkuumalli.
Anitta: Vatupassi majailee kässähuoneessani ja odottelee maallemuuttoa ja remonttihommiin pääsyä.
Tilkkureppu: Ainakin siitä tulee melko lämmin ja kirjava.
Katju: Jämälangat onkin tähän jakkuun ihan omiaan. Kaivelempa vähän osoitteita ja juttuja talteen jos vaikka joku muukin innostuisi.

kosotäti kirjoitti...

Upeaa jakkua olet tekemässä.

Tiinatei kirjoitti...

Upea jakku on tulossa! Minullekin tuo Qvidi-Mina-jakku on ihan uusi juttu.

Lea P kirjoitti...

Hei, seuraavasta osoitteesta pääsee jakun jäljille ja kuukkelin images-näppäimen kautta löytyy monta ihanaa kuvaa jakusta. http://isoaidinnelio.weebly.com/qvidi-mina.html
Käykää katsomassa ja hurmaantumassa!

pirtanauha kirjoitti...

Hieno jakku tulossa! Minullakin on Qwidi-Minan jakku mutta vielä pari nappia puuttuu joten en ole valmiina kuvannut. Napit ovat puuttuneet kauan ja jakku on jo käytössä:)