sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta!

Tähän vuodenaikaan pääsee helpolla otsikoinnin kanssa, joskus saa mietiskellä kauankin 
noiden parin sanan kanssa ;)


Kuusitoista joulukangasta (mallitilkut) jotka ostin lokakuussa Tukholmasta eivät joutuneetkaan joulukorttien koristeiksi vaan saavat uuden olomuodon joululiinana, tässä on pitkällisen pähkäilyn tulos niiden asetteluun.  Helpointa olisi ollut pilkkoa niitä vielä pienemmiksi mutta samalla olisi varmaankin käynyt kuin sille kuuluisalle hiirelle joka ompeli takkia kissalle, tuli tuluskukkaro.
Joten päätin sitten jättää omiin kokoihinsa ja ompelen ne tuohon järjestykseen keskenään ja lisäilen reunoille kaitaleita, mitään vanuja en aio väliin laitella vaan ohuen valkoisen vuorin ja tikkaukset ihan vain tilkkujen yhdyssaumoja pitkin. 
Uudenvuoden lupauksia/päätöksiä en ole vuosiin tehnyt mutta nyt aion antaa itselleni luvan 
tai oikeastaan käskyn olla ahkerampi kaikenlaisten käsitöiden valmiiksi saattamisessa, 
keskeneräisissä nimittäin löytyy.


Jouluneulomisina on mökillä valmistunut neljä pientä vauvamyssyä ja yksi taitaa olla 
kotonakin odottelemassa Kättärille pääsyä.

Onnekasta ja ahkeraa uutta vuotta!

9 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Hyvältä näyttää joululiinan asettelusi - yksinkertainen on kaunista!

Anitta kirjoitti...

Oikein kiva joululiina.
Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Marle kirjoitti...

Olet jo aloittanut ensi joulun valmistelun. Ihanilen tuota aikaansavuuttasi! Turha sinun on mitään uuden vuoden lupauksia tehdä, ahkeran ihmisen. Ihan parasta vuotta 2013!

Irma kirjoitti...

Noin aseteltun kauniit kankaat tulevat hyvin esille ja niitä on mukava katsella:)
Hyvää Uutta Vuotta!

kosotäti kirjoitti...

Todella kaunis liina tuli noista tilkuista. Tykkään.

kio kirjoitti...

toi on niin totta, mitä sanot otsikoinnista :)
hyvää uutta vuotta!

*VEKKI* kirjoitti...

Kivan näköistä alat ommella. Noita valmiita kuvia on niin mukava yhdistellä sopiviksi, olen itsekin kokeillut.

Lea P kirjoitti...

Hyvää vuoden jatkoa kaikille, liina on ommeltu kasaan ja näytillä sunnuntaina.

Paula kirjoitti...

I-H-A-N-I-A joulukankaita!!!