tiistai 27. lokakuuta 2015

Ikioma pallomeri ;-)




 Pallomeren pallot vähän innostuivat yhteiskokoontumisesta ja jotkut niistä yrittivät lähteä omille teilleen kun kaadoin niitä kasseista ja pusseista leikki/harraste/aarrearkku-huoneeni lattialle.


Tästä ne karkulaiset olivat karkuteillä, näitä matonkuteita on revitty, leikattu ja leikkuroita pari kesää. Nyt sitten oikein vasta huomaa että tummia värejä puuttuu ja paljon, sepä pistää miettimään että värjääkö pesukoneessa vielä leikkaamattomat valkoiset lakanat vai ostaako suosiolla kirppareilta tummia lakanoita ja verhoja kuteiksi.  On minulla kyllä näiden kangaskuteiden lisäksi hankittu yksivärisiä trikookuteitä lisukkeiksi, mustaa, harmaata ja tummaa turkoosia. Punaista, sinistä ja vaikka mitä tähän kyllä olisi kiva vielä saada lisää.


Pallomeri ei kyllä ollut mitenkään pehmeä, mutta tulipa kokeiltua, minä kun en niiden ruotsinlaivojen merissä koskaan itse päässyt leikkimään. Tässä miehen ottamassa kuvassa värit ovat oikeammat.


Tämänhän takia sitä pallomereä rakentelin, sain kaikki kuteet yhteen tilaan ja lajiteltua väreittäin kasseihin. Harmi vain etten sitten muistanut punnata noita ennen varaston laatikoihin kaatelemista.

 **************************************
Ja sitten muuta kuin matonkuteita:


Lauantaina tuli leivottua, vähän karkas taikina astiastaan, oli 3,5 astia ja litran leipätaikina. Hyvät tuli leivistä vaikka vähän tiskipöydällä taikina kävikin. Oma mokani kun kävin näitä some-juttuja tutkailemassa toisessa huoneessa.



Oulunkylän Lankamaailmassa oli muutama viikko sitten sukkatalkoot SPR:lle, kauppa lahjoitta kaksi kerää lankaa sukkia varten. Neuloin lahjalangoista naisten sukat ja kun vaaleanpunaista jäi niin lisäsin omistani harmaata ja tein vielä parit lastensukat.




Syyslomaviikolla olin mökillä ja tein oveen kranssin mallia pusikko. Siinä on pajunoksarenkaasen rautalangalla sidottuna mänty-kuusi-puolukka-nippuja.

********************************

Helsingin Tilkkukilta Syyringin hyväntekeväisyyspeitto menee Syöpäsäätiölle,  tässä se odottaa tikattuna ja reunakaitale kiinnitettynä että ahkerat peiton tekijät ompelisivat vielä viimeiset pistot käsin kaitaleen kiinnittämiseksi. Vaikka itse mukanaompelija olen niin sanon:  Ihana peitto ja kokoa sillä on jotain 245 x 245 cm.

Huokasin melkein onnesta kun sain tuon kuderuljanssin pois ja pääsin ihan oikeasti uppoamaan omiin tilkkutöihin, kukaan ei varmaan arvaa mitä tässä on tulossa. Tässä valmistuu/on suunnitteilla ompelukoneen huppu ja materiaalina on purettuja Marimekon kangasservettejä, pari pientä harjoitustyötä ja Syyringin matkalaukkunäyttelyyn v. 2006 tehtyjä 15x15 cm kokoisia töitä teemalla 15 3 kpl sekä v. 2007 Japani mielessäni teemalla 3 kpl ja omakuva jostain vuosisadan vaihteesta jolloin olin jäsenenä Torstaitikkaajissa Espoossa.  Seuraavassa postauksessa tämä varmaan esiintyy ihan valmiina.

********************************************

Tämä viimeinen kuva tiedoksi ihan muuten vain niille jotka joskus meikäläisen tavoin sattuvat ostamaan sovittamatta uudet liivit. Onneksi edes kuppikoko tuli katsottua oikein mutta ympärysmitasta vähän puuttui. Näitä pelastajia löytyy tällaisina kolmen sarjoina sekä kahdella hakasella (kahta eri leveyttä jopa) että kolmella myös siitä toisesta ruotsalaiskaupasta ja hinta on 5€ paketti.

**********************************************

Vähän oli sillisalaattia tämä postaus, mutta niinhän se on elämä muutenkin.

Mukavaa lokakuun loppua kaikille!



12 kommenttia:

Marle kirjoitti...

Herran jestas mikä pallomeri! Valtavan paljon noita keriä onkin. Miehesi objektiivi taitaa olla hieman valovoimaisempi. Leivät näyttää niin herkullisilta, onko niitä vielä jäljellä? Puskakranssi on kaunis yksinkertaisuudessaan. Ja meidän peitto on tietty suurenmoinen!

Kvilttaaja kirjoitti...

Hauska pallomeri. Noista saat kudotuksi matot isompaankin residenssiin. Ompelukoneen hupustasi tulee kiva tilkkuilumuistojen galleria.

Anitta kirjoitti...

Jösses. Onpa iso pallomeri.
Tilkkupeitto on vallan upea.

kosotäti kirjoitti...

Ompa ihana pallomeri, kelpaa siun iinä köllötellä.
Upeita on sukat ja kranssi.

Unknown kirjoitti...

Pallomeri on valtava! Varmaan monta kymmentä kiloa kudetta valmiina. Värjääpä loput lakanat ettei tarvitse ostaa uutta ja saat silloin tavaramäärää hyödynnettyä! Milloin meet kutomaan?? (Onneksi itse tajusin ajoissa pitää tänä syksynä taukoa kudonnasta, en olis kuitenkaan jaksanut)

Katju kirjoitti...

Kiva postaus. Ihana pallomeri :D

Helena kirjoitti...

En voi muuta kuin toistaa edellisiä: ihana pallomeri. Syyringin tilkkupeitto on UPEA.

Irma kirjoitti...

Leivät on kyllä herkullisen näköisiä, vesi herahti kielelle;) Voi noita matonkudekeriä, kuinkahan kauan on mennyt aikaa että ne on saatu tuohon pisteeseen, huh-huh.

Tiinatei kirjoitti...

Voi hurja, mikä pallomeri! Olet kyllä urakoinut oikein isolla U:lla. Syyringin peitto on kyllä niin kaunis, onnellinen se, joka saa sen kotiinsa kantaa.

KristiinaS kirjoitti...

Ei haittaa sillisalaatti, kiva on lukea ja kuvia katsoa kaikenlaisia. Nopsaan lähdit Ogelista ettei ehtinyt kuulumisia vaihtaa, noh toisella kerralla sitt.
Taitaa tulla aika iso matto ku kuteita on noin runsaasti ja vielä jemmassakin lisää. MIllos meinaat kutoa.

Unknown kirjoitti...

Hyvänen aika miten paljo matonkuteita. Kyllä tuosta pallomereksi on hyvinkin ja ihan sinä siellä mukana! Leipä kuvasi toi leivän tuoksun ja maun. Tääkin haluaa tuoretta itse leivottua leipää

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sinä Lea olet aina niin kovin ahkera ja monipuolinen kässäihminen ja tulos aina kaunista :)

31.10.2015
pirjoko

Pirjo Koponen